Entisistä F1- kuskeista tuli mieleeni Justin Wilson. Missä kyseinen kaveri vaikuttaa nykyään ja miten kävi osakkeille, joita muistini mukaan myytiin hänen uransa rahoittamiseen?
Brittikuski Justin Wilson teki erikoisen rahoitusratkaisun ostaessaan itselleen tallipaikan Minardilta kaudella 2003. Hän perusti yrityksen, johon myi osakkuuksia tavallisille moottoriurheilufaneille. Minimisijoitus oli 500 puntaa. Sijoitusyhtiö sai mukaan yli 900 sijoittajaa ja rahaa kertyi tavoiteltu määrä 1,2 miljoonaa puntaa. Sijoitus osoittautui niin suosituksi, että se ylimerkittiin. Rahat riittivät F1-tallipaikan hankkimiseen.
Yhtiö lupasi, että Wilsonin ajohommistaan saamat palkkatulot ohjataan tähän yritykseen ja sitä kautta sijoittajille maksetaan rahoja takaisin seuraavan kymmenen vuoden aikana. Wilson itse nosti yhtiöstä vuonna 2003 vuosipalkkana 50 000 puntaa, vuonna 2004 hänen palkkansa oli 75 000 puntaa ja vuonna 2005 palkka oli 100 000 puntaa. Näiden yli kertyneet palkkatulot käytettiin siihen, että sijoittajille maksettiin takaisin heidän rahojaan. Tavoitteena oli, että sijoitetut summat olisi maksettu kaksinkertaisina takaisin kolmessa vuodessa. Sen jälkeen sijoittajille luvattiin 10 prosenttia Wilsonin tuloista vuoteen 2012 asti.
Wilson ajoi kaudella 2003 ensin Minardilla 11 osakilpailua ja siirtyi loppukaudeksi Jaguarille, jolla saavutti yhden MM-pisteen. 192-senttinen Wilson on tiettävästi historian pisin F1-kuljettaja. Wilson ei onnistunut saavuttamaan F1:ssä asemaa palkkaa nauttivana kuljettajana, joten hän joutui jättämään formula ykköset yhden kauden jälkeen ja suuntaamaan Pohjois-Amerikkaan ensin ChampCariin kausiksi 2004-07 ja sitten IndyCariin, jossa hän on ajanut yhtäjaksoisesti kaudesta 2008 lähtien tähän vuoteen asti. Vuosien aikana Wilson on kerännyt Amerikan sarjoissa seitsemän osakilpailuvoittoa ja sijoittunut sarjan loppupisteissä parhaimmillaan toiseksi vuosina 2006 ja 2007. Tämänvuotisessa IndyCar-sarjassa Wilson sijoittui 15:nneksi.
Kymmenen vuoden sijoitusaika tuli täyteen vuoden 2012 päätteeksi, jolloin yhtiö maksoi sinne kertyneet varat takaisin sijoittajille. Sijoitus ei ilmeisesti osoittautunut kannattavaksi. Asiaa käsittelevän blogin mukaan sijoittajat saivat takaisin 48 prosenttia sijoittamastaan summasta.
Lähetä kysymys