Talvi-iltojen yksi hauskimpia ajanvietteitä on ruoanvalmistaminen yhdessä. Mutta mikään ei tietenkään vedä vertoja itse syömiselle. Ruokailusta ei voi suoriutua tuppisuuna, kaikkien kurkotellessa saman padan äärellä vielä ruokapöydässäkin. Juustoruokien klassikot, kaverukset raclette ja fondyy ovat juuri omiaan leppoisaan nautiskeluun hyvässä seurassa.
Fondyy venyy ja paukkuu
Vanha sveitsiläinen seuraleikki kuluu näin: jos pudottaa leivänpalansa fondyypataan, joutuu tarjoamaan viinikierroksen, antamaan pusun pöytädaamilleen tai -kavaljeerilleen tai jotain muuta yhtä vänkää. Asterix ja Alppikukka -sarjakuvasta ovat monet fondyyn ystävät omaksuneet hieman brutaalimman kaavan. Kannattaa tutustua. Fondyyn ympärillä sanailua riittää, kun juusto venyy ja paukkuu, sotkeutuu naapurin juustonauhaan ja lopulta omaan suuhun.
Fondyy sana on ranskaa ja tarkoittaa "sulatettua", mikä onkin ihan luonnollista, kun kyseessä on sulatettu juusto. Valloillaan on uskomus, jonka mukaan muiden juomien kuin viinin nauttiminen fondyyn kera, aiheuttaisi vatsassa juuston pakkautumisen yhdeksi köntiksi ja valtavat vatsan väänteet. Runsaat viinikulaukset fondyyn yhteydessä todennäköisesti edesauttavat myös rennon tunnelman saavuttamisessa.
Fondyy valmistetaan perinteisesti savipadassa, jonka huokoset tukitaan hieromalla padan sisäpintaan valkosipulia. Mutta nykyoloissa myös valurautainen tai teräksinen fondyypata käy mainiosti. Tärkeää kuitenkin on, että padan alle on saadaan riittävän lämmin liekki pitämään juuston sulana.
Sveitsiläisen fondyyn ehdoton raaka-aine on gruyere-juusto. Sitä on tosin melko harvoin Suomessa saatavilla, joten se täytyy usein korvata jollain muulla voimakkaalla juustolla (Emmental, Fontal-classic).
Sveitsiläinen fondyy 4:lle
400 g gruyereä
200 g punaleimaista emmentalia
1 valkosipulin kynsi
3 dl valkoviiniä
4 tl maissijauhoja
hiven mustapippuria
ripaus raastettua muskottipähkinää
(kirschiä)
Lisäksi:
Vaaleaa ranskanleipää
1. Raasta juustoto hienoksi. Sivele padan pisäpinta valkosipulin kynnellä. Mittaa pataan valkoviini ja maissijauhot. Sekoita tasaiseksi.
2. Lisää juustoraastetta lämpimään viiniin muutamassa erässä koko ajan voimakkaasti sekoittaen. Viini ei saisi kiehua, mutta sen tulee kuitenkin olla kuumaan. Anna edellisen juustoerän sulaa, ennen seuraavan lisäämistä. 3. mausta juustosula pippurilla ja muskottipähkinällä (sekä kirschillä).
4. Nosta pata alustalleen liekin päälle.
5. Varaa pöytään vaaleaa ranskanleipää kuutioina ja pitkä fondyyhaarukka jokaiselle ruokailijalle.
Vinkki: Juustofondyyn lisänä voi tarjota myös eri kasviksia: kukkakaalin nuppuja, paprikaa, kurkua, porkkanaa, varsiselleriä.
Uusimmat
-
09:33
Puolustusministeriö: Suomi osallistuu useampaan NATO:n tehtävään ensi vuonna
-
09:30
Kysely yritysten näkemyksistä: "Nousu kuopan pohjalta alkanut"
-
09:28
Pankkiautomaatti räjäytettiin Vaasassa – poliisi pyytää vihjeitä
-
09:21
NHL:ssä tärähti 56 miljoonan arvoinen yllätys juuri ennen avauspeliä – "Olin pukenut jo puolet varusteista"
-
09:05
Talvirenkaiden vaihtosesonki käy kuumana: Huomioi nämä asiat
-
08:55
Yksi juoma on nyt selkeä hitti Alkossa
-
08:54
Kurvinen ja Sammallahti ottivat kiivaasti yhteen vesihuollon yksityistämisestä: "Minä olisin hoitanut homman"
-
08:45
Kirja: Lisa Marie Presley piti poikansa ruumista kotonaan kaksi kuukautta
-
08:44
Tutkimus: Ilmastonmuutos voimisti hirmumyrsky Heleneä Yhdysvalloissa
-
08:39
Suomalaisvahti heti Floridan karmeassa löylyssä NHL-kauden aluksi – "En voi olla tyytyväinen"
-
08:00
Krista Pärmäkosken päätös suututti Suomen hiihtotähdet – myöntää nyt todellisen syyn: "Ilmapiiri tuntui syövän elävältä"
-
07:58
Jessica, 32, teki historiaa NHL:ssä – kättä koristaa suomalainen tatuointi
-
07:58
Navetta liekeissä Kurikassa – eläimiä irralla ulkona
-
07:44
Nämä "ihmejauhot" korvaavat korppujauhot
-
07:26
Media: Biden keskustelee Netanjahun kanssa Israelin suunnitelmista iskeä Iraniin – MTV seuraa
-
07:26
Yli puolet suomalaisista huolissaan alkoholin vapauttamisen haitoista
-
07:20
Kourtney Kardashianin hulppeat Halloween-koristelut herättävät ihmetystä: "Mitä aiot tehdä kurpitsoille sen jälkeen?"
-
07:16
Tuhoisa syysmyrsky valtaa Suomen tänään – Pekka Pouta kertoo, mikä tekee siitä erityisen pirullisen
-
07:16
Yllättävä näky NHL:ssä – Lauri Markkanen luisteli jäälle!
-
07:02
Mika Kortelainen koki kauhistuksen HIFK-kopissa – pian Matti Hagman linjasi "ettei se ihan niin mene"
-
Lataa lisää