Folke West kertoo: Tällainen on Fidel Castro
Folke West on päässyt työnsä myötä tapaamaan useita mielenkiintoisia, vaikutusvaltaisia ihmisiä. Yksi heistä on Kuuban entinen presidentti Fidel Castro.
Folke West on perehtynyt Kuuban entiseen johtajaan siinä määrin, että vuonna 2006 valmistui kolmiosainen dokumenttisarja Nuori Fidel Castro. Folke sai Kuubassa luvan tutkia dokumenttia varten arkistoja ja käyttää löytämäänsä materiaalia ohjelmassa.
− Fidel rakentaa muurin ympärilleen. Ensimmäiseksi on päästävä sen sisäpuolelle. Minut hän tietää ja tunnistaa, pääsen konferensseissa ja vastaavissa eturiviin, Folke kuvaa suhdettaan Castroon.
− Erityisen ilahtunut olin, kun sain kutsun hänen 80-vuotissyntymäpäivilleen, jotka tosin sitten ikävä kyllä peruuntuivat.
Tämän lähemmäksi tavallinen tallaaja ei Castroa pääse. Folke huomauttaa, ettei Castron kanssa pääse ylipäätään kahdenkeskisille juttusille. Ympärillä pyörii jatkuvasti noin kahdenkymmenen ihmisen delegaatio.
− Castro on hiukan varovainen; kai se on pakkokin olla hänen asemassaan. Hän puhuu melko matalalla äänellä, siinä saa olla tarkkana. Hänen veljensä Raúl on sen sijaan todellinen seuramies.
Dynaaminen mies
Pidättyvästä olemuksesta huolimatta Castrolla on Folken mukaan kyky täyttää tila niin, että muut tuntevat kuihtuvansa pois taustalle.
− Hän on dynaaminen esiintulossaan ja hallitsee tilanteet suvereenisti. Siinä tuntee automaattisesti itsensä hyvin pieneksi.
− Olemme puhuneet hänen kanssaan yleisesti terrorismin vastaisesta taistelusta sekä hänen paluustaan vankilasta vuonna 1956, Folke kertoo.
Takaisin elävien kirjoihin
Castron terveydentila on ollut jo tovin spekulaatioiden kohteena. Vuonna 2005 Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA väitti, että Castro sairastaa Parkinsonin tautia. Myöhemmin listalle nousi myös syöpä.
Castro on tiettävästi käynyt ainakin suolistoleikkauksessa. Nuutunut presidentti luovutti lopulta 31.7.2006 Kuuban hallintovastuun veljelleen Raúl Castrolle.
− Fidel on ottanut maassaan ulkopoliittisen kommentaattorin roolin. Sairastuttuaan hän ei ole kommentoinut enää lainkaan sisäpoliittisia asioita.
− Ilmeisesti hän oli pitkään letkuissa, mutta nyt hän pystyy taas esiintymään julkisesti. Leikkauksen jälkeen hän näytti laihalta ja hyvin uupuneelta, mutta nyt hän on saanut lisää kiloja, Folke kertoo huomioistaan.
Studio55.fi/Jenni Kokkonen
Uusimmat
-
20:40
Jari-Matti Latvala nosti esiin ison kysymyksen Ott Tänakista – Hyundai-pomolta täysin päinvastainen linjaus
-
20:34
Yhdysvalloissa sakotettiin ensimmäistä kertaa avaruusromusta
-
20:34
Espanjalaistaituri "syötti" hämmentävän maalin – maalivahdin hölmistynyt ilme kertoi kaiken: "Sellainen jarilitmas-tyylinen viimeistely"
-
20:28
Helsingin Pohjoisrannassa meressä öljyvahinko – "Merkittävä määrä öljyä mennyt mereen"
-
20:11
Matkustajan laukusta löytyi ladattu ase lentokentällä Yhdysvalloissa – miehen syyttävä sormi osoitti välittömästi kotiin päin
-
20:01
25-vuotias Pavel saattaa nousta Wagnerin johtoon – kuvattiin isänsä Jevgeni Prigozhinin haudalla
-
20:00
Salkkareissa dramaattinen kohtaus – hahmo jää auton alle
-
19:53
"Mistä se menee?" – Tappara-vahti ei voinut kuin seurata hölmistyneenä
-
19:45
Tässä on tiistain Mestarien liiga -kattaus – konsertin pilaaman pelinurmen kunto hämmästyttää: "Nyt pitää hoitaa hommat paremmin!"
-
19:40
Ruoan hinta lähtee laskuun – nämä tuoteryhmät halpenevat
-
19:18
Keskiviikkona huonot ajokelit – nyt tarkkana liikenteessä!
-
19:08
Kyhmyjoutsen vastusti poliisin käskyjä Helsingissä – video näyttää, miten neuvottelutilanne ratkesi
-
19:02
Britney Spearsin veitsivideot saivat aikaan yllättävän ilmiön, joka auttoi talousvaikeuksien kanssa paininutta rekvisiittaliikettä
-
19:01
Anita kärsi kummankin raskautensa aikana äärimmäisestä raskauspahoinvoinnista: "Se oli maanpäällinen helvetti"
-
18:56
Ukrainan turvallisuuspalvelu kertoo murtaneensa venäläisen vakoiluringin – MTV seuraa sotaa
-
18:55
Rikosseuraamuslaitos haluaa lapsivangit pois vankiloista – "Syytä selvittää"
-
18:41
Katujengit hyödyntävät sosiaalista mediaa – väkivaltavideot voivat tuoda mainetta ja kunniaa tietyissä piireissä
-
18:35
Näistä lähtökohdista gallupien ykkönen eli Pekka Haavisto starttaa presidenttikampanjansa: "Kestokakkonen"
-
18:19
Hunter Biden kiisti syytteet aserikoksista oikeudessa
-
18:17
Rukan maailmancup-viikonloppuun tehtiin historiallinen muutos
-
Lataa lisää