Fiskars-sakset

On onnellinen sattuma, että suomalaisten Fiskars-saksien kahvojen väriksi tuli kirkas oranssi.

Sattumaa se oli siksi, että sitä väriä vain sattui olemaan koneessa kun kahvojen ensimmäiset mallikappaleet tehtiin. Onnellinen sattuma se on siksi, että useasti sakset ovat juuri ne mitkä ovat kadoksissa ja kirkas väri auttaa huomaamaan missä ne luuraavat.

Fiskarsin sakset suunnitteli alun perin 1960-luvulla muotoilija Olof Bäckström. Ensimmäiset mallikappaleet tehtiin vuonna 1961, teollinen tuotanto alkoi vuonna 1967 ja siitä lähtien saksia on tehty Fiskarsin tehtailla eri variaatioina noin 600 miljoonaa paria!

Parasta näissä Fiskarsin oransseissa on ergonomia. Ne istuvat käteen niin että leikkaaminen on lasten leikkiä, vaikka työtä olisi paljon. Eikä haittaa vaikka kuuluisi siihen seitsemään prosenttiin väestöstä, jotka ovat vasenkätisiä, heille on omat punaiset Fiskarsin oranssit.

Malli näyttää siltä, että se olisi pysynyt samana lähes neljäkymmentä vuotta, mutta pieniä muutoksia on kuitenkin tapahtunut. Olavi Linden muotoili sarjan uudelleen nykyiseen muotoonsa 1980-luvulla. Muutokset eivät ole suuria, mutta tarkkasilmäinen ne kyllä havaitsee. Meille suomalaisille jokapäiväiset Fiskarsin sakset ovat maailman design-museoiden kokoelmissa ja saksista on myös tehty kopioita, kuten kaikista hyvistä tuotteista, niiden määrä voidaan laskea sadoissa.

Fiskarsin saksia ei saa kaupastakaan käyttämättöminä, sillä jokaiset niistä koekäytetään tehtaalla tarkistuksen yhteydessä. Kangasta leikattaessa huomataan helposti terän virheet. Saksien käyntiä kuunnellaan leikkaamalla ilmaa. Käynnin on oltava kevyt ja tasainen.

Nykyään saksiperheeseen kuuluu jo kymmeniä eri tarkoituksiin sopivia, erivärisiä saksia.

Toimittaja Hanna Sumari

Kuvauksen sakset Fiskars

(T.i.l.a. 23.11.2005)

Lue myös:

    Uusimmat