Fisichella pahoitteli kiroiluaan tv-lähetyksessä

F1-sarjassa kilpailevan Renault-tallin kuljettaja Giancarlo Fisichella pahoitteli suorassa televisiolähetyksessä sattunutta tunteenpurkaustaan. Moottoririkko Bahrainin avauskisassa sai italialaisen tunteet kuumenemaan.

Tekniset ongelmat vaivasivat Fisichellaa myös viime kaudella. Kehnon tuurin jatkuminen irrotti miehestä ärräpäitä, mutta hän ei tiennyt tallin kanssa käymänsä radiokeskustelun menevän samalla myös suoraan televisiolähetykseen.

- Olin erittäin kiukkuinen. Ensimmäiseksi haluan välittää pahoitteluni kaikille lähetystä kuunnelleille, erityisesti lapsille. En tiennyt tallin sisäisen radion kuuluvan myös lähetyksessä. Nyt se on kuitenkin liian myöhäistä, pahoitteli Fisichella.

Fisichellan autoon iskenyt vika havaittiin ensimmäisen kerran jo aika-ajoissa, mutta talli ei kuitenkaan korjannut vikaa ennen kilpailua. Tämän johdosta talli myöhemmin esitti anteeksipyynnön Fisichellalle.

- Olin erittäin pettynyt, koska autossa ollut vika oli sama kuin aika-ajoissakin. Juuri siitä syystä olin tavallistakin kiukkuisempi. Mutta elämässä on kuitenkin tärkeämpiäkin asioita, totesi Fisichella.

(MTV3-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat