Finlayson juhlii klassikkokuosien merkeissä

Finlayson juhlii tänä vuonna 190-vuotisjuhlavuottaan. Juhlavuoden kunniaksi Finlayson nostaa mallistoonsa tunnettuja klassikkokuoseja eri vuosikymmeniltä. Klassikkokuosien myynnistä lahjoitetaan prosentti nuorten hyvinvoinnin tukemiseen.

Finlaysonin historia ulottuu vuoteen 1820, jolloin skotlantilainen James Finlayson perusti puuvillatehtaan Tampereelle.

Finlaysonin toiminta on 190 vuodessa laajentunut ja nykyaikaistunut. Suomessa, Venäjällä ja Baltian maissa sijaitsevien omien ja jälleenmyyjäliikkeiden lisäksi Finlayson sisustaa julkitiloja ja palvelee verkkokaupassa. Tuotesuunnittelusta vastaa joukko suomalaisia tekstiilialan ammattilaisia.

– Suomalaisuus ja laatu leimaavat vahvasti Finlaysonin toimintaa. Panostamme tuoteturvallisuuteen, laatuun ja eettisyyteen. Kehitämme jatkuvasti tuotteitamme, jotta kaikki suomalaiset voisivat hyvin ja nukkuisivat yönsä levollisesti, kertoo Finlaysonin toimitusjohtaja Jouko Salakka.

Aalto, Onni ja muut rakastetut klassikot

Finlaysonin syntymäpäivä on 10. toukokuuta, ja 190-vuotista taivalta juhlitaan läpi vuoden. Kunnianosoituksena pitkälle historialleen ja suomalaisille suunnittelijoilleen Finlayson nostaa arkistoista vanhoja klassikoita takaisin mallistoon.

Kodin tai kesämökin voi sisustaa jälleen esimerkiksi Pirkko Hammarbergin Optinen Omena -pussilakanoilla, Eine Lepistön Aalto-kuosilla tai Arja Mattilan kaikkien tuntemilla Onni-pussilakanoilla. Aikoinaan Onni sai lisänimen Miljoonasydän myytyjen metrien mukaan.

Näiden ja muiden vuoden aikana myytyjen klassikkokuosien tuotosta Finlayson lahjoittaa prosentin nuorison hyvinvointiin tukemalla koko vuoden HelsinkiMission nuorten kriisityön toimintaa.

Kuvat ja lähde: Finlayson

Lue myös:

    Uusimmat