Fifan jalkapallon seurajoukkueiden MM-turnaus käynnstyi viime yönä. Turnaus on herättänyt paljon parranpärinää, ja erityisesti mukaan kelpuutetut joukkueet herättävät ihmetystä.
Turnauksessa on mukana 32 joukkuetta, ja Euroopasta oikeutetusti eniten, 12 kappaletta.
Joukkueita on kelpuutettu mukaan maanosan rankingin perusteella, mutta myös maanosan liigan voittojen myötä. Euroopasta mukana on esimerkiksi Mestarien liigan kolme voittajaa, mutta vuodet hämmentävät. Voittajat on kaivettu mukaan nimittäin kausilta 2020-2021 (Chelsea) , 2021-2022 (Real Madrid) ja 2022-2023 (Manchester City).
– Kisoihin pääsy on farssi. Chelsea on Yhdysvalloissa, koska he voittivat Mestarien liigan neljä vuotta sitten – eri omistajan alaisuudessa. Siitä lähtien heillä on ollut neljä eri manageria. Nyt heillä on vain Reece James joukkueesta, joka vei heidät sinne, The Sunin Dave Kidd täräyttää.
Lionel Messin tähdittämä Inter Miami on mukana, koska turnaus järjestetään Miamissa.
– Inter Miami on turnauksessa, koska heillä on Messi. Ainoa yllätys on, että Cristiano Ronaldo ei ole saanut erityispääsyä Fifalta, kun hänen seuransa Al Nassr ei selviytynyt kisoihin, Kidd lataa.
12 eurooppalaisjoukkueen lisäksi mukana on 20 muuta joukkuetta: 4 Aasiasta, 4 Afrikasta, 4 Pohjois- ja Väli-Amerikasta, 6 Etelä-Amerikasta, yksi Oseniasta ja iisäntäjoukkue.
– Koko turnaus on hulluutta, linjaa NRK:n Jan-Petter Saltvedt.
– Fifa sanoo, että kyseessä on jalkapallon uusi aikakausi. Monet varmasti haluavat tällaisen turnauksen. Minä en vain tunne yhtäkään, Aftonbladetin Simon Bank sanoo.
Aivan kaikki eivät kuitenkaan ole turnausta vastaan, vaikka todella laajaa vastustusta se herättääkin. Entinien Saksan huippupeluri Lothar Matthäus ei tuomitse turnausta.
– Mahdolliset taloudelliset voitot ovat tietenkin motivoiva tekijä. Mutta olen nähnyt läheltä useissa turnauksissa, miten ne otetaan vastaan ja kuinka paljon iloa ne tuovat ihmisille. Tiedän, että Vincent Kompany (Bayern München) ja Niko Kovac (Borussia Dortmund) haluavat epätoivoisesti voittaa jalkapallon maailmanmestaruuden joukkueidensa kanssa, Matthäus kommentoi Bildissä.
– Erilaisten jalkapallokulttuurien sekoitus on jännittävää. Monille joukkueille kaksintaistelut Euroopan suurseuroja vastaan ovat todellinen mahdollisuus.
Messin tähdittämä Inter Miami pelasi turnauksen avausottelussa kotikentällään 0–0-tasatuloksen egyptiläisen Al Ahliin kanssa.