Ferrarin pääpomolta vahva lausunto Räikkösen jatkamisesta tallissa

Ferrarin puheenjohtaja Sergio Marchionne antoi Unkarin GP:n riemukkaissa jälkimainingeissa vahvan lausunnon ensi kauden kuljettajiin liittyen.

Unkarin viikonlopun yhteydessä Sky Italia kertoi, että Kimi Räikkösen ja Sebastian Vettelin jatkosopimukset ovat lähes varmoja ja että virallista ilmoitusta odotetaan Monzan kisan yhteydessä syyskuun alussa.


Marchionne sanoi C Morelle ennen Unkarin kisaa, että kuljettajavalinnat halutaan saada valmiiksi Monzan kisaan mennessä. Hän totesi, että Räikkösen ja Vettelin jatko on "yli 50-prosenttisen todennäköistä".

Kun Vettel ja Räikkönen juhlivat kaksoisvoittoa tänään, Marchionne antoi italialaiselle RAI-tv-kanavalle vielä vahvemman viestin siitä, että Räikkönen olisi ensi kaudellakin Ferrarin mies. Häneltä kysyttiin, mitä kuljettajien suhteen tapahtuu.

– Katso tuonne ylös, Marchionne aloitti ja osoitti palkintopallille.

– He ovat loistavia yhdessä. On vaikea muuttaa tallia nyt. Katsotaan, jos saamme pidettyä heidät vuodeksi 2018. Uskon, että he haluavat jäädä. Talli kasvaa hyvin, en halua pilata sitä, Marchionne totesi Corriere dello Sportin mukaan.

Räikkönen ajoi Unkarissa vahvasti ja hänellä oli vauhtia voittoonkin asti, mutta Ferrari pelasi taktisesti voiton MM-sarjaa johtavalle Vettelille.

Lue myös:

    Uusimmat