Ferrari teki kovan ratkaisun Ranskan GP:ssä – Carlos Sainzin upea nousu pysähtyi kuin seinään

Tulosruutu: Charles Leclerc keskeytti dramaattisesti, Max Verstappen voitti Ranskan GP:n

Ferrarin Carlos Sainz puolustaa talliaan Ranskan GP:n kovan ratkaisun jäljiltä.

Sainz lähti kisaan joukon hänniltä moottoriosavaihdoksista tulleiden rangaistusten myötä. Sainz nousi parhaimmillaan jo kolmanneksi, kunnes Ferrari päätti ottaa hänet toistamiseen varikolle.

Siinä vaiheessa näytti siltä, että Sainz olisi voinut taistella jopa kärkisijoista. Pysähdyksen myötä Sainz tipahti kauas kärjestä.

Sainz oli lopulta maalissa viides.

Ferrari selitti Sainzin toista pysähdystä sillä, ettei talli uskaltanut jättää espanjalaista radalle potentiaalisen rengasrikon pelossa.

Sainz puolusti tallinsa ratkaisua kisan jälkeen.

– Olen varma, että he pystyvät näyttämään numeroita ja dataa siitä, etteivät renkaat olisi kestäneet. Meidän täytyy luottaa numeroihin, koska koko strategia rakennetaan niiden varaan, Sainz totesi.

Sainz itse ehti todeta talliradioon, että hän olisi ollut valmis riskinottoon. Varikkopysähdys maksoi hänelle yli 30 sekuntia, minkä myötä Sainz ei enää ehtinyt mukaan palkintopallitaisteluun.

– Kun lähtee joukon hänniltä ja on jo kolmantena, varikkopysähdys on aivan viimeisenä mielessä. Sen takia halusin ottaa riskin. Talli veti varman päälle, minkä ymmärrän ihan täysin. Meidän pitää käydä dataa läpi nyt kisan jälkeen, Sainz pohti.

Kisan voittoon ajoi Red Bullin Max Verstappen. Hän lunasti ykköspaikkansa sen jälkeen, kun Sainzin tallikaveri Charles Leclerc oli ajautunut seinään.

Lue myös:

    Uusimmat