Ferrarin neuvotteluhuone joskus 2010-luvulla. Tiimin jäsenet istuvat tuoleissaan selkä suorana, hiki otsalla ja katse eteenpäin suunnattuna. Puheenjohtaja Luca di Montezemolo laskee pöydälle munkin kaavun ja ristiriipuksen. ”Palle sul tavolo!”, hän huutaa – pallit pöydälle!
Karismaattisena johtajana tunnettu Montezemolo pyrki teatraalisella esiintymisellään ehkä motivoimaan Ferrarin hyvin palkattua ja arvonsa tuntevaa väkeä nöyryyteen, pyyteettömän työn tekemiseen ja perusasioihin palaamiseen.
Ferrari oli pudonnut sille harvinaisen pitkän, noin kymmenen vuoden menestysjakson jälkeen kuolevaisten joukkoon. Kansainvälinen finanssikriisi oli työntänyt lonkeronsa jokaiselle bisnessektorille eivätkä vanhat meriitit merkanneet enää mitään formula ykkösissäkään. Ensin tuli Brawn GP ja sitten Red Bull ohi innovatiivisilla ratkaisuillaan.
– Kirjoita se siihen! Palle sul tavolo! puheenjohtaja toistaa lehtiötä osoittaen.
Montezemolo tulee!
Helikopterin ääni kuuluu ulkoa ensin kaukaisena papatuksena ja sitten koko ajan lähenevänä, uhkaavana takomisena.
– Montezemolo tulee, Montezemolo tulee, hätäilee kollega suomalaisinsinööri Ossi Oikariselle, joka oli liittynyt Ferrarin testauspuolelle BMW Sauberilta vuonna 2009.
Oikarinen katsoo hätääntynyttä miestä kummissaan. ”Niin? Voidaanko kuitenkin jatkaa työntekoa?” hän ajattelee.
– Ymmärrätkö? Montezemolo tulee tänne! italialaiskollega toistaa.
Puheenjohtajan saapuminen pysäyttää kaiken hetki sitten käynnissä olleen toiminnan. Nyt jokaisen pitää keskittyä siihen, että päämies saa vierailullaan toivomansa kuvan Ferrarin käynnissä olevasta projektista.
Osaaminen keskittynyt Englantiin
Kun F1-sarjaa diktaattorina johtanut Bernie Ecclestone piti hiljattain antamassaan haastattelussa ”italialaisuutta” Ferrarin nykyhetken suurimpana kompastuskivenä, jokainen alalla toiminut tiesi hyvin, mistä vanha johtaja puhui. Nykyisin pitkälti Englantiin keskittyneessä teollisuudessa Ferrari on oma linnakkeensa.
Mercedes on saksalainen, mutta pyörittää F1-talliaan Englannin Brackleyssa. Renault on ranskalainen, mutta silläkin toimintoja on siirretty koko ajan enemmän kotimaansa Viry-Chatillonista kanaalin yli Enstoneen, jossa sijaitsevat sen edeltäjän Lotus-tallin tehtaat. Red Bullin voiton kunniaksi soitetaan Itävallan kansallislaulua, mutta menestyksen pohja on piirretty paperille Milton Keynesissa.
Ferrari kuitenkin sinnittelee yhä Italiassa, mikä on sinänsä kunnioitettavaa ja olisi moninaisuuden kannalta toivottavaa myös muilta isoilta valmistajilta. Ongelmana on vain se, että parhaiten alaa ymmärtävä työvoima ovat keskittynyt Britanniaan, ja Lontoo on muutenkin maailmantaloudessa merkittävämpi solmukohta kuin Milano.
Italiaan on vaikea houkutella osaajia – varsinkin, kun Maranellossa työkieleksi olisi opittava italia ja brittityylinen tasa-arvoinen ja horisontaalinen organisaatiorakenne olisi vaihdettava erittäin hierarkkiseen ja ylhäältä päin johdettuun painostukseen.
– Jos kaikki ovat siinä ympäristössä vähän pelko perseen alla, että mitäköhän tässä ensi viikolla käy, niin ei se ole kovin luova ympäristö, Oikarinen muistuttaa.
– Pelon ilmapiiri luodaan johdosta alkaen. Ja jos kaikki näkevät, että tässähän voi käydä hullusti, ja minulta lähtevät duunit, he ovat varovaisia, etteivät vain tee mitään typerää.
Volyymi jättiluokkaa, innovaatiot vähissä
Ferrari on jyllännyt koko historiansa aikana formula ykkösissä jättiluokan budjetillaan. Töitä on paiskittu hulluna, testikilometrejä ajettiin vapaan testaamisen aikana älyttömiä määriä, ja isoilla resursseilla tulosta on myös saavutettu.
Ongelmana on kuitenkin ollut niiden oikeasti eroja tekevien innovaatioiden löytämisessä. Siinä Scuderia ei ole oikein ikinä onnistunut. Tämä vuosi vaikuttaa kuitenkin tässä suhteessa poikkeukselta.
– Aina kun tulee näitä isoja sääntömuutoksia, niin ei Ferrari ole se, joka tulee radalle parhaalla autolla. He tulevat keskinkertaisella autolla, jota aletaan sitten kehittää – osin muiden ideoiden avulla ja osin heidän esimerkkiään noudattaen, Oikarinen kertoo.
Tämä oli nähtävissä vuoden 2009 suuressa murroksessa, jossa täysin housut kintuissa yllätetty yhtiö alkoi nolona kuroa kiinni yhdessä talvessa pystyyn nostetun Brawn GP:n hankkimaa etumatkaa. Sama toistui vuonna 2014 V6-hybridimoottorien tultua autojen voimanlähteiksi. Tallipäällikkö Stefano Domenicali otti lopputulin ja loppuvuodesta myös tarinan alussa mainittu puheenjohtaja Montezemolo lähti.
Tilalle tuli kuitenkin samassa kulttuurissa kasvaneita miehiä. Ferraria on johdettu tämän jälkeenkin tuimalla, ylhäältä päin tulevalla katseella.
Ulkopuolisista rekrytoinneista hyviä ja huonoja kokemuksia
Ferraria voi pitää monella mittarilla formula ykkösten legendaarisimpana brändinä – tätä tukevat myös tilastot, sillä onhan se voittanut valmistajien maailmanmestaruuksiakin 16 kappaletta, mikä on lähes yhtä paljon kuin seuraavaksi tulevilla Williamsilla ja McLarenilla yhteensä.
Tilasto kuitenkin hämärtyy 1990- ja 2000-lukujen vaihteen huiman menestyskauden takia. Ferrari voitti silloin kymmenessä vuodessa kahdeksan MM-titteliä.
Tuolloin menestykseen noustiin pitkälti ulkopuolisin voimin. Talli oli yhä voimakkaan italialaisen intohimoinen, mutta pääosien esittäjät hankittiin ulkopuolelta. Tallipäällikkö Jean Todt oli ranskalainen, pääsuunnittelija Ross Brawn englantilainen ja tähtikuljettaja Michael Schumacher saksalainen.
Heidän lähdettyään ajat alkoivat hiljalleen muuttua. Talli siirtyi Domenicalin johtoon ja vähitellen pääinsinöörien paikat alkoivat taas täyttyä tiimin kotimaan kasvateilla. Ulkopuolelta jouduttiin yhä haalimaan täsmähankintoja, mutta ongelmilta ei vältytty.
Oikarisen mukaan innovatiivisia osaajia on Ferrarilla sittemminkin ollut, mutta nämä ovat aina vähitellen poistuneet kuvioista.
– He ovat aina tulleet, menneet ja hävinneet sieltä. Muun muassa Pat Fry tuli silloin, kun minäkin olin siellä, mutta ongelma on siinä, että joko heitä hankitaan yksittäin Italiaan tai kuten Fry, joka toi oman armeijan mukanaan.
– Fryn mukanaan tuoma porukka taas aiheutti pientä kapinahenkeä, Oikarinen sanoo.
– Mercedes on rakentanut porukkaa paljon kovemmalla pieteetillä. He tekivät kerrasta isosti sen homman ja ovat pitäneet sen jälkeen porukan hyvin nipussa.
Ferrarilla vaihtuvuus on ollut koko ajan suurta. Lähes joka kesä Maranellosta on kantautunut uutisia osastojen uudelleenjärjestelyistä.
