Fernando Alonsoa peilattiin Michael Schumacheriin – Alpinen F1-tähdeltä itsevarmaa puhetta

F1-sarjaan kahden välivuoden jälkeen palannut Fernando Alonso tuntee ajavansa vanhalla tasollaan. 

40-vuotias Alonso on pärjännyt tuloksellisestikin hyvin, sillä hän johtaa Alpine-tallitoveriaan Esteban Oconia MM-sarjassa pistein 58-45, vaikka Ocon nappasi yllätysvoiton Unkarin kilpailusta kesällä. 

Kaksinkertainen maailmanmestari arvioi, että paluu on sujunut hänen odottamallaan tavalla. 

– Tiesin millaisia vaikeuksia saatan kohdata. Näimme tämän myös Michaelin (Schumacher) paluun kohdalla. Olin ajanut niin monella erilaisella autolla, etten tiennyt miltä paluu F1-autoon tuntuisi. Minun on kuitenkin tuotava tulosta, sillä ihmiset odottavat minulta aina jotain ekstraa, Alonso kommentoi Auto Motor und Sportin haastattelussa

Juttu jatkuu videon alla. 

Schumacher palasi kuninkuusluokkaan kolmen välivuoden jälkeen 41-vuotiaana. Tulokset eivät mairitelleet, ja seitsenkertainen maailmanmestari ei päässyt lähellekään vanhaa tasoaan. 

Haastattelussa kysyttiinkin, että miten Alonso arvioi tämän kauden suorituksiaan tähän peilaten.

– Olen aivan yhtä hyvä tai vain hieman hitaampi kuin vuonna 2018. En ole sataprosenttisen tyytyväinen esityksiini, varsinkaan aika-ajoissa. Minulla on vielä hiukan vaikeuksia ymmärtää sitä, milloin renkaiden suorituskyky on parhaimmillaan. 

– Sanoisin, että olen onnistunut 95-prosenttisesti, Alonso pyörittelee ja epäilee syyksi sitä, ettei hän ollut mukana tämän kauden auton kehitystyössä. 

Alonson katse on jo kaudessa 2022. Espanjalainen sanoo, ettei hän olisi palannut sarjaan, jos sääntömuutoksia ei olisi tullut. 

– Tavoite on voittaa ja olla kilpailukykyinen. En ole tyytyväinen sijoihin 7-8. Toivomme paljon kaudelta 2022, mutta niin tekevät myös McLaren, Ferrari ja monet muut. 

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja