Mainos

FC Lahti sai johtajansa kuntoon – tulos puhui puolestaan

FC Lahti otti perjantaina kauden ensimmäisen voittonsa Veikkausliigassa, kun SJK kaatui Aleksi Ristolan maalilla 1-0. Kotijoukkueen tärkein pelaaja löytyi keskikentän pohjalta.

Pekka Lagerblom palasi talvella pitkän ulkomaankierroksen jälkeen kotikaupunkiinsa Lahteen ja teki vuoden sopimuksen Kuhnurien kanssa. Nopeasti oli nähtävissä, että keskikenttäpelaaja on selkeä vahvistus joukkueelle. Miehen uraa jo vuosia haitanneet loukkaantumiset eivät kuitenkaan ole selätetty ongelma.

Ennen perjantaita Lagerblom oli pelannut kahdessa liigaottelussa ja molemmissa alle puoli tuntia. SJK:ta vastaan tilille kirjattiin ensimmäinen 90-minuuttinen.

- Peli maistui hyvälle. Olihan se kova taistelu meiltä, SJK on kova joukkue ja se oli etukäteen tiedossa. Kolme pistettä perunapellolta maistuu hyvälle. Tästä on hyvä jatkaa, Lagerblom kommentoi MTV Sportille.

Pelaaja joutui huoltamaan kevään vaivanneita akillesjänteitä jo ottelun aikana.

- Lopussa alkoi painaa ja akillekset kirrasivat kiinni. Kuntoni ei ole sata prosenttinen. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut ja nyt on aikaa palautua. Kaveri pitää taas laittaa kasaan ja kuntoon.

Lagerblomin vahva perustekeminen nosti Lahden tasoa ja voitto kolmella voitolla ja tasapelillä kautensa avanneesta SJK:sta oli ansaittu.

- Kaikki näkivät tänään, mikä merkitys Pekka Lagerblomilla on joukkueellemme. Hän on todella kovan luokan pelimies. Keväämme on ollut haasteellinen useiden pelaajavaihdosten vuoksi, päävalmentaja Toni Korkeakunnas kehui.

FC Lahti kohtaa seuraavaksi Jaron vieraissa helatorstaina 14.5.

 

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja