F1-tähdestä ladottiin kovia huhuja – osoittaa nyt tilanteen irvokkuuden

Näin kävi edellisessä F1-osakilpailussa Bakussa.

F1-urallaan kahdeksan osakilpailua voittaneen Daniel Ricciardon lähitulevaisuudesta on esitetty kovia huhuja. McLarenin australialaistähti itse hymyilee puheiden jopa irvokkaalle kimpoilevaisuudelle.

Ricciardo on jäänyt toisella McLaren-kaudellaan viime sesonkia pahemmin brittitallikaverinsa Lando Norrisin varjoon. Kun kautta on ajettu kahdeksan osakilpailua, Norrisilla on kasassa 50 pistettä Ricciardon 15 pinnaa vastaan.

Potkuhuhutkin ovat ehtineet lähteä liikkeelle. On puhuttu, että McLaren pyrkisi purkamaan australialaisen ensi kaudenkin kattavan sopimuksen ennenaikaisesti. Tulta spekulaatioille oli omiaan antamaan McLarenin toimitusjohtaja Zak Brownin lausunto siitä, ettei Ricciardo ole yltänyt odotuksiin.

Ricciardo itse Evening Standard -lehden mukaan hymyilee hänestä esitetyille puheille.

– Mitä vanhemmaksi tulen, sitä varautuneemmaksi muutun. Tiedän, miten tämä laji toimii. Baku saattoi olla käännekohta, mutta en halua olla kuin olisimme löytäneet taikaluodin ja tilanteemme olisi suloinen, Ricciardo sanaili ja viittasi viime viikonlopun GP:hen.

Ricciardo onnistui Azerbaidzhanissa tälle kaudelle harvinaisesti päihittämään Norrisin, kun McLarenit tulivat maaliin perättäin sijoilla 8 ja 9.

– On hauskaa, koska Monacon jälkeen oltiin, että "okei, hän on lähdössä ulos, blaa, blaa, blaa". Sitten sain Bakussa kahdeksannen sijan, mikä on riittävä sijoitus, ja nyt ollaan, että "hän on takaisin" ja sitä ja tätä. Se on hauskaa.

Ricciardo tietää, että puheita tulevaisuudesta nousee, jos huonoja viikonloppuja seuraa. Hän myös myönsi, ettei ole Brownin kanssa eri mieltä siitä, että hän ei ole yltänyt odotuksiin.

– Tiedän, ettei se ole hyvä tulos, jos olen tullut maaliin 13:ntena. En odota kenenkään sanovan, että minulla on ollut erinomainen viikonloppu, kun olen 13:s. Rakastaisin, jos narratiivi olisi erilainen.

Ricciardo katsoo kuitenkin positiivisesti, että ihmiset pitävät häntä hyvänä ja uskovat häneen.

Mukavat Montreal-muistot

Tänä viikonloppuna ajetaan Kanadan Montrealissa, josta Ricciardolla on mukavia muistoja. Vuonna 2014 hän saavutti radalla ensimmäisen F1-osakilpailuvoittonsa Red Bullin puikoissa. Vuonna 2019, jolloin radalla ajettiin kuninkuusluokan osakilpailu edellisen kerran, Ricciardo puolestaan onnistui Renault'lla tavallista paremmin ja kihautti nelossijalle.

– Toivon, että olemme hyviä täällä ja olen enemmän optimistinen kuin pessimistinen, mutta tänä vuonna muista kuin Red Bullista ja Ferrarista on vaikea sanoa, kuka tulee olemaan nopea minä viikonloppuna tahansa, Ricciardo perkaili.

Lue myös:

    Uusimmat