F1-sarja huomioi Kimi Räikkösen yllättävän tempun – ”En olisi koskaan uskonut”

F1-sarja tiedusteli hiljattain sosiaalisessa medialta faneilta toteutuneista asioista, joiden he eivät olisi koskaan uskoneet tapahtuvan sarjassa 2010-luvulla.

F1 on nyt julkaissut tiivistelmän vastauksista. Mukana on esimerkiksi Pastor Maldonadon nousu palkintopallille sekä Marussian pääseminen pisteille.

Eräs fani kertoi olevansa yllättänyt Kimi Räikkösen F1-uran pitkäkestoisuudesta.

– Kimi jatkaa uraansa uudelle vuosikymmenelle, oli tosiasia, johon tuo fani ei olisi uskonut ennen 2010-luvun alkua.

Räikkönen aloitti F1-uransa Sauberilla kaudella 2001. Hänen sopimuksensa Alfa Romeon kanssa kattaa vielä tulevan sesongin. Kun uusi kausi käynnistyy, on Jäämies ajanut F1-sarjassa kolmella eri vuosikymmenellä.

Katso julkaisu alta. Sen oikealla puolella olevaa nuolta painamalla näkee kaikki vastaukset.

Lue myös:

    Uusimmat