F1:n häpeällisestä skandaalista 10 vuotta – kuinka ”täydellinen myrsky” vavisutti lajia ja muutti sitä pysyvästi

Nelson Piquet juniorin sinänsä tavallisen oloinen ulosajo Singaporen GP:ssä 2008 käynnisti tapahtumasarjan, joka kovien tuomioidensa kautta muutti F1-sarjaa pysyvästi. Vasta vuotta myöhemmin purkautumaan lähtenyt Renault-skandaali tunnetaan nimellä Crashgate.

MAINOS

F1-kausi suorana C Morella – Singaporen GP viikonloppuna

Perjantai: Harjoitukset klo 11.25 ja 15.25
Lauantai: Harjoitukset klo 12.55, aika-ajo klo 15.55
Sunnuntai: Singaporen GP klo 15.00, ennakkotunnelmat klo 13.30!

Kaikki F1-kauden ajojaksot suorina C Morella.

C Moren sivulle pääset tästä

Koko fiasko olisi saattanut jäädä pysyvästi pimentoon, ellei Renault:n silloinen johto olisi kauden 2009 kesätauon alkaessa kääntänyt selkäänsä Piquet’lle ja ilmoittanut hänelle tallipaikan menetyksestä.

Pettynyt brasilialaiskuljettaja tunnusti tässä kohtaa auttaneensa tallikaverinsa Fernando Alonson voittoon edellisen syksyn Singaporen osakilpailussa ajamalla autonsa tahallisesti seinään 14. kierroksella. Tapaus johti lopulta Kansainvälisen autoliiton FIA:n suurta julkisuutta saaneeseen tutkintaan, jonka seurauksena tallipäällikkö Flavio Briatorelle elinikäisen toimintakiellon ja tekniselle johtajalle Pat Symondsin viiden vuoden pannan.

Nämä tuomiot kumottiin lopulta oikeusistuimessa Ranskassa, mutta se ei enää palauttanut Briatorea takaisin F1-varikolle tiimipomon tehtävissä.

Sivullisena kärsijänä tapauksessa oli Ferrarilla ajanut Felipe Massa, joka on myöhemmin syyttänyt Renault’n toimintaa maailmanmestaruutensa vesittämisestä. Piquet’n aiheuttamasta turva-autotilanteesta käynnistyi kaaos, jonka seurauksena Massa vetäisi varikkokäynnillä bensaletkun perässään ja putosi kokonaan pisteiltä.

Kilpailijat tyytyivät FIA:n ilmoitukseen

C Moren F1-asiantuntija Ossi Oikarinen työskenteli Crashgaten aikaan BMW Sauberilla, joka oli jo ennen Singaporen tapahtumia ottanut Renault’n edellä tukevan otteen valmistajien MM-sarjan kolmossijasta Ferrarin ja McLarenin takana.

Oikarinen muistaa Piquet’n ulosajon herättäneen huomiota kilpailijoiden leirissä, mutta sen yhteyttä Fernando Alonson voittoon ei voitu ulkopuolelta todistaa.

– Tiimithän näkivät sen tilanteen, mutta kun heillä ei ole pääsyä samaan dataan kuin mitä esimerkiksi FIA:lla on, heidän oli tavallaan pakko luottaa siihen, miten FIA tulkitsee asian.

– Sitä kautta tunnelmat olivat kuitenkin aika neutraalit eikä sitä pystynyt kauheasti tuomitsemaan. Toki se tilanne näytti aika ihmeelliseltä. Ja kun puhutaan ”täydellisestä myrskystä”, niin tässä kaikki sattui vähän liian hyvin kohdilleen, Oikarinen sanoo.

FIA tutki tapauksen ja ilmoitti, ettei asiassa ollut tapahtunut väärinkäytöstä. Alonso oli silti tehnyt oman varikkokäyntinsä epätavallisen aikaisin ja pääsi näin hyötymään ahtaalla katuradalla, kun muut säntäsivät pysähdykselle turva-auton aikana.

– Toki olisi ollut mahdollista tehdä siitä protesti, mutta yleensä noissa piireissä ei lähdetä sitä tekemään – eteenkään jonkun epäilyksen pohjalta. Kyllä silloin pitää olla jo todella vahvaa näyttöä, Oikarinen kertoo.

Alistettu Piquet sai synninpäästön

Tapahtumat alkoivat tulla päivänvaloon vasta elokuussa 2009 – lähes vuotta myöhemmin. Briatore toimi kolarin aikaan sekä Piquet’n tallipäällikkönä että managerina, minkä takia nuori kuljettaja oli tuntenut kovaa painetta taipua tallijohdon määräykseen.

Seuraavalla kaudella italialaispomo kuitenkin päätti luopua suojatistaan, mikä sai katkeran Piquet’n avautumaan synneistään julkisesti. Briatore sätti väitteitä hävyttömiksi ja nimitteli kuskia hemmotelluksi kakaraksi, minkä lisäksi Renault yritti vaientaa Piquet’n uhkailemalla tätä oikeustoimilla.

Asia ei kuitenkaan jäänyt tähän. FIA aloitti viikkoja kestäneet tutkinnan, jossa lajiliitto otti puheenjohtajansa Max Mosleyn johdolla kovan linjan väärintekijöitä kohtaan. Alonsoa ei syytetty osallisuudesta juoneen. Hän jatkoi seuraavalla kaudella Ferrarille ottaen paikan Kimi Räikköseltä.

Joulukuussa 2010 Nelson Piquet junior voitti oikeustaistelunsa Renault’ta vastaan. Vahingonkorvauksiin tuomittu yhtiö pahoitteli tapausta entiselle kuljettajalleen, mutta tämän uraa ei synninpäästö enää pelastanut.

Vanhanliiton miesten viimeinen näytös

Renault’n kolariskandaali ei ollut suinkaan ainoa suuren luokan kulissifarssi, joita formula ykkösissä tuohon aikaan selviteltiin.

Kaudella 2007 McLaren menetti MM-sarjan kakkossijan vakoiluskandaalissa, jossa talli käytti Ferrarin työntekijää salaisen tiedon vuotajana.

Vuoden 2009 avauskisassa Melbournessa ihmeteltiin puolestaan Lewis Hamiltonin valehtelua tiimiradiossa. Michael Schumacherin 1990-luvun likaiset taistelut Williamsin Damon Hillia ja Jacques Villeneuvea vastaan olivat myös hyvässä muistissa.

Crashgate johti kuitenkin suureen muutokseen, joka puhalsi läpi F1-varikon pitkälti FIA:n voimakkaan reagoinnin takia. Lajin voimasuhteet kokivat ravistelua myös sääntöuudistusten myötä, joissa perinteiset isot tekijät eivät pysyneet perässä kaudella 2009.

– FIA:n oli pakko reagoida kovaa siihen, koska muuten se villin lännen meininki olisi vain jatkunut, Oikarinen muistelee.

– Kun alettiin kiinnittää enemmän huomiota siihen, miten laitonta se on ja puututtiin näihin epäkohtiin, homma alkoi karsiutua ja siistiytyä.

– Tuo oli kuitenkin vielä sitä murrosvaihetta, jossa oli vielä vanhan toimintakulttuurin miehiä, jotka eivät kaihtaneet mitään keinoja. He käyttivät myös hyvin harmaalla alueella olleita keinoja, jotka olisivat nykyään täysin laittomia, Oikarinen jatkaa.

On silti turha olettaa, että F1 olisi nykyisellään jo täysin puhdistunut tiimien välisestä vakoilusta ja kulissikyräilystä. Voimakkaat toimenpiteet ovat kuitenkin saaneet ne miettimään tarkasti, mihin keinoihin on turvallista tarttua.

Mihin Renault tarvitsi Alonson voittoa?

Crashgaten jälkeen syyllisiä rangaistiin, mutta loppujen lopuksi tapauksen todellinen syy jäi selvittämättä. Renault oli jo alkukaudesta pudonnut muiden kyydistä MM-taistelussa eikä sillä ollut enää pisteiden valossa juuri mitään pelissä kauden neljänneksi viimeisessä osakilpailussa. Miksi Briatore oli valmis ottamaan näin karut keinot käyttöön Singaporen GP:n voittamiseksi?

Todellista syytä voi vain arvailla, mutta yksittäisen voiton hankkiminen saattoi olla Renault’n johdolle tärkeää rahakkaiden sponsorisopimusten lukkoon lyömiseksi.

– Toki voi olla, että taustalla on ollut sellaisia sopimuksia, joista me emme ikinä tiedä. On voinut olla kyseessä jonkun tärkeän yhteistyökumppanin mukaan houkutteleminen tai bonusjärjestelmä, johon tarvittiin voitto, Oikarinen pohtii.

– Tietysti ulkopuolisen silmin se voi näyttää hölmöltä, mutta jollekin on voinut iskeä ahneus.

Vielä asian selvittyä karma näytti iskevän Renault’n F1-tallia kovalla kädellä. Syyskuussa 2009 ajetun seuraavan Singaporen GP:n harjoituksissa Romain Grosjean rysäytti autonsa seinään täysin identtisellä tavalla kuin Piquet junior oli tehnyt vuotta aiemmin.

Tämä riitti pääsponsori ING:lle, joka ilmoitti kaiken huonon julkisuuden jälkeen jättävänsä tallin kauden päätteeksi.

Juttua päivitetty klo 12.03: Hamiltonin valehteluskandaali tapahtui 2009, ei 2008.

Lue myös:

    Uusimmat