F1-maailma häkeltyi George Russellin näytöksestä – ”Pystyttekö kuvittelemaan Bottaksen tekevän niin?”

Mercedeksen varikkotiimi onnistui pilaamaan sekoilullaan tallin molempien kuskien kisat, mutta Mersun F1-auton ratissa ensimmäistä kertaa kilpaillut George Russell teki lähtemättömän vaikutuksen faneihin ja asiantuntijoihin.

F1:n maailmanmestari Jenson Button ylisti maanmiestään Instagramissa.

– Olen todella iloinen Checon (Sergio Perez) puolesta, mutta erittäin harmissani George Russellin vuoksi. Todellisuudessa päivän tuloksella ei ole merkitystä. George laittoi tänään itsensä lopullisesti varikon jokaisen tallin ja koko maailman fanien muistiin. Uskon loistokkaan tulevaisuuteen, sanaili Button.

Toinen ex-mestari Damon Hill hehkutti myös Russellia ja hänen tyylikästä reaktiotaan epäonniseen päivään.

– Tyyliä ja ylväyttä. Mahtavan urheilumiehen merkkejä. Samaa myös Racing Pointilta. Saa minut ylpeäksi siitä, että olen F1-fani.

Yhdysvaltalainen maailmanmestari Mario Andretti oli samoilla linjoilla.

– Pidä leuka pystyssä, George Russell. Ajoit mestarin lailla ja näytit, että ansaitsit paikkasi siinä autossa, näki Andretti.

Entinen F1-kuski ja nykyinen asiantuntija Giedo van Der Garde kehui Russellia ja jakoi samalla risuja Valtteri Bottakselle.

– En tiedä, onko kyse vain sympatiasta ja innostuksesta, mutta George ajoi loistavasti ja näytti samalla tuskallisesti, että Bottakselta puuttuu huippuluokan kyvyt, kommentoi hollantilainen.

F1-asiantuntija Sean Kelly liittyi samaan kuoroon.

– George Russell on oikeasti todellinen huippu – se on nyt selvää. Hän ei pelkästään kontrolloinut kisaa, ennen kuin helvetti repesi, vaan teki poskettoman ohituksen Bottaksesta. Pystyttekö kuvittelemaan Bottaksen tekevän tuon liikkeen Hamiltonille? pohti Kelly.

Katso julkaisut alta.

Lue myös:

    Uusimmat