Ferrari ja punainen väri ovat monien F1-fanien mielessä erottamaton yhdistelmä, mutta MM-sarjassa on nähty myös sininen Ferrari. Tämä tapahtui vuoden 1964 MM-sarjan kahdessa viimeisessä osakilpailussa.
Autourheilun historia on täynnä poliittisia valtataisteluja, ja tällainen oli myös sinisen Ferrarin taustalla. Ferrarin autotehtaan legendaarinen perustaja Enzo Ferrari ajautui niin suureen kiistaan Italian moottoriurheiluliiton kanssa, että hylkäsi punaisen värin ja vannoi, ettei Ferrari kilpaile enää koskaan Italian väreissä.
Kiistan uskotaan saaneen alkunsa jo vuonna 1962, kun Ferrari halusi luokitella 250 GTO-mallinsa GT-kilpailuihin. Tuolloisten italialaissääntöjen mukaan autoja piti valmistaa siviilikäyttöön 100 kappaletta, jotta se voitaisiin hyväksyä kilpailuihin. Ferrari ei ollut yltänyt tähän, mutta tarinan mukaan Enzo Ferrari kiersi sääntöä ovelalla tempulla. Hän esitteli tarkastuskäynnillä olleille FIA:n edustajille joukon GTO-autoja. Tämän jälkeen Ferrari-pomo usutti tarkastajat kahvitauolle, jonka jälkeen tarkastusta jatkettiin toisessa paikassa. Siellä FIA:n edustajat saivat ynnättyä riittävän määrän autoja. Ainoa pulma oli, että Ferrari oli siirtänyt samat autot ensimmäisestä paikasta toiseen.
Tarina voi olla pelkkää legendaa, mutta siinä voi piillä myös selitys, miksi FIA vuonna 1964 kieltäytyi luokittelemasta Ferrarin 250 LM –mallia. Kattojärjestö ei pitänyt realistisena, että Ferrari pystyisi valmistamaan kyseisiä autoja 100 kappaletta.
Tästä raivostunut Enzo Ferrari teki kovan F1-kauden toiseksi viimeisessä osakilpailussa Yhdysvalloissa. Ferrari-talli ei ilmoittautunut kilpailuun, vaan maailmanmestaruudesta taistellut John Surtees ja Lorenzo Bandini ajoivat kisassa North American Racing Teamin riveissä. Auto oli edelleen tuttu Ferrari 158, mutta väreinä oli Italian punaisen sijaan Yhdysvaltain sininen. Britti Surtees ajoi Yhdysvaltain kisassa toiseksi ja teki saman kauden päätöskisassa Meksikossa, mikä kruunasi hänet vuoden 1964 maailmanmestariksi.
Surtees on toistaiseksi ainoa kuljettaja, joka on voittanut maailmanmestaruuden sekä formula ykkösissä että ratamoottoripyöräilyssä. Samalla hän on ainoa henkilö, joka on voittanut F1-mestaruuden sinisellä Ferrarilla. Enzo Ferrarin puheista huolimatta italialaistalli palasi takaisin punaisiin väreihin vuonna 1965.
Lähde: Formula1.com