F1-autojen pomppinen on jo brutaalia – tähtikuski varoittaa turmasta: "Hädin tuskin näen, milloin pitää jarruttaa"

George Russell on kyllästynyt F1-autojen pomppimiseen. Ongelma on vaivannut etenkin Mercedestä tällä kaudella.

Mercedekselle täksi kaudeksi siirtynyt Russell sijoittui Bakun aika-ajossa viidenneksi, ja sama ongelma oli taas läsnä. Auto raapi asfalttia ajoittain hyvin rajusti.

– Kierros tuntui hyvältä. Oli erittäin yllättävää, että olimme 1,3 sekuntia kärjen vauhdista. Pohjakosketukset ovat olleet äärimmäisen rajuja, Russell toteaa Racefansin mukaan.

Pomppimisefektin kanssa on taisteltu pitkin kautta.

– Olemme nyt erittäin lähellä maata ja meno on brutaalia. Hädin tuskin näen, milloin pitää jarruttaa, koska auto pomppii niin paljon. Enkä usko, että meidän auto on ainoa, Russell sanoo.

Mercedes on ollut koko kauden vaikeuksissa, eikä se ole pystynyt haastamaan tämän kauden kärkitalleja Red Bullia ja Ferraria.

– Luulen, että noin puolet autoista on samassa tilanteessa. Luultavasti Ferrarillakin on sama ongelma, mutta he saavat auton silti toimimaan, Russell pohtii.

Russellin mukaan jatkuvat pohjakosketukset ovat todella vaarallisia.

– Monilla on vaikea pitää autoa suoralla linjalla pomppujen takia. Viimeiset kaksi mutkaa ajetaan 300 kilometriä tunnissa, ja niissä tulee pohjakosketus. Asfaltin pinnasta voi nähdä, kuinka lähellä maata autot ajavat. Luulen, että on vain ajan kymys, että tapahtuu iso tapaturma, Russell varoittaa.

Lue myös:

    Uusimmat