Mainos

F1-asiantuntija: Räikkösen voitto uhrattiin "isomman kuvan" vuoksi

4:54

Kimi Räikkönen osoitti jälleen kerran, etteivät hänen ajotaitonsa ole kadonneet mihinkään. C Moren asiantuntija Ossi Oikarinen on varma, että tänään Ferrarin suomalaiskuljettajalla olisi ollut vauhtia ajaa Unkarin GP:n voittoon.

Räikkönen omasi suurimman osan kilpailusta enemmän menohaluja kuin kilpailun kärjessä ajanut tallikaveri Sebastian Vettel. Ohitusta ei kuitenkaan tapahtunut radalla saati varikolla, mikä kielii Oikarisen mukaan selvästi Ferrarin sisäisestä nokkimisjärjestyksestä.

- Tässä pitää ymmärtää iso kuva. Vettel on MM-kärki ja Ferrari ajattaa saksalaisesta maailmanmestaria, Oikarinen toteaa karun totuuden.

Tilanne on suomalaisittain katkera, sillä Räikkönen oli sunnuntain mittelössä selvästi nopeampi Ferrari.

- Kimin vauhti ennen varikkopysähdyksiä oli erittäin hyvää. Räikkösen renkailla olisi voitu ajaa huomattavasti pidempikin veto, kuten Max Verstappen omalla ajollaan osoitti. Mitä olisimme todennäköisesti nähneet, olisi ollut Räikkösen nouseminen kilpailun kärkeen ja sen jälkeen karkuun ajaminen.

Räikkönen toimii tällä hetkellä erinomaisesti osana Ferrarin tiimiä. Harmonian säilyminen on Oikarisen mukaan suomalaisen jatkosopimuksen kannalta oleellinen asia.

- Kimi teki tänään juuri sitä, mitä häneltä pyydettiin. Hän hoiti tonttinsa täydellisesti. Tämä tulos osoittaa, miten hyvin suomalaiset ovat tänä vuonna ajaneet, kun olemme pettyneitä sijoihin kaksi ja kolme.

9:43

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja