Ex-Salkkarit-tähteä toivotaan edelleen takaisin sarjaan – poissa jo viisi vuotta

patrikborodavkin
Patrik Borodavkin näyttelee Miroa toisessa Salatut elämät -elokuvassa.MTV oy
Julkaistu 15.11.2014 08:37

MTV VIIHDE

Patrik Borodavkinia pyydetään edelleen takaisin Salattuihin elämiin, vaikka hän näytteli sarjassa viimeksi viisi vuotta sitten.

Salattujen elämien henkilöhahmo Miro tekee paluun toisessa Salkkarit-elokuvassa. Paluu on varmasti odotettu, sillä Miron hahmoa toivotaan jatkuvasti takaisin myös sarjaan.

Miron näyttelijä Patrik Borodavkin kertoo, että hahmon suuri suosio on hänestä yllättävää.

– On hämmentävää, että ihmiset toivovat takaisin sarjaa, koska en ollut siinä edes kauhean kauaa. Olin siinä kaksi vuotta ja sekin oli viisi vuotta sitten, Borodavkin hämmästelee.

– Mutta kivaahan se on, että toivotaan takaisin. Imartelevaa.

Näyttelijä uskoo, että Miro on suosittu temperamenttinsa ja siten myös samastuttavuutensa vuoksi.

– Teinit on voinut samastua siihen ja painia samanlaisen kasvuprosessin kanssa.

Miron paluu sarjaan on epätodennäköinen, sillä Borodavkin elää kiireistä aikaa. Takana on opintoja tuotantotekniikasta, mutta entinen Salkkarit-tähti vaihtoi syksyllä tekniikan opinnot kaupalliseen koulutukseen Hankenilla.

Lyhyeen vierailuun sarjassa Borodavkin olisi kuitenkin valmis.

– Kyllä semmoinen piipahdus on aina mielessä. Voisi olla kiva käydä.

Salatut elämät arkipäivisin kello 19.30 MTV3-kanavalla.

Tuoreimmat aiheesta

Salatut elämät