Ex-ministeri Paula Risikko kysyy Huoltovarmuuskeskus-jupakasta – "Miksi pääministeri ei odottanut?"

1:57
Aiemmin marraskuussa on kerrottu, mitä selvisi poliisin tekemässä esitutkinnassa. HVK:n johto ei saanut syytteitä.

Kansanedustaja Paula Risikko (kok.) on tehnyt eduskunnassa kirjallisen kysymyksen kevään 2020 maskihankinnoista ja Huoltovarmuuskeskuksen kohtelusta.

Risikko haluaa tietää esimerkiksi sen, miksi sosiaali- ja terveysministeriö tilasi hengityssuojaimia Huoltovarmuuskeskukselta huolimatta siitä, ettei keskuksen tehtäviin kuulu toimia suojainten hankintaorganisaationa?

Sosiaali- ja terveysministeriö teki Huoltovarmuuskeskukselle tukipyynnön suojavarusteiden hankinnasta 24. maaliskuuta 2020.

Maailmalla käytiin kovaa taistelua kasvomaskeista ja muista suojavarusteista, kun kysyntää oli enemmän kuin tarjontaa.

Kaupoilla oli lisäksi kova kiire, koska Suomen terveydenhuollossa varusteet olivat loppumassa.

Huoltovarmuuskeskuksen kauppoihin kuului epäonnistuneita hankintoja, joissa vastapuolina olivat eri kaupoissa Onni Sarmaste ja Tiina Jylhä.

Luottamus meni

Epäonnistuneiden kauppojen jälkeen pääministeri Sanna Marin (sd.) ilmoitti lehtihaastattelussa, ettei luottoa Huoltovarmuuskeskukseen enää ole.

Seurauksena HVK:n silloinen toimitusjohtaja Tomi Lounema joutui eroamaan ja kaksi muuta johtajaa irtisanottiin.

Risikko kysyy myös sitä, miksi pääministeri ei odottanut Huoltovarmuuskeskuksen toiminnasta käynnissä olevien lisäselvitysten tuloksia ennen kuin hän esitti julkisesti epäluottamuksensa keskuksen toimitusjohtajalle?

Risikko on itse toiminut aiemmin muun muassa peruspalveluministerinä, sosiaali- ja terveysministerinä ja sisäministerinä.

Vastaus kirjalliseen kysymykseen annetaan 21 päivän kuluessa siitä, kun kysymys on toimitettu valtioneuvostolle.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja