Ex-F1-pomolta kova väite: "Kimi Räikkönen olisi ollut kahdeksankertainen maailmanmestari"

Kimi Räikkösen kanssa Lotuksella yhteistyötä tehneen Ricardo Penteadon mukaan suomalaiskuski olisi ollut täysin dominoiva taho eri F1-aikakaudella. Penteadon mukaan Räikkösellä on monia ilmiömäisiä kykyjä.

Penteado toimi Lotuksen moottoripäällikkönä, kun Räikkönen saapui talliin kaudeksi 2012. Hänen ja Räikkösen yhteistyö kesti kaksi vuotta ennen kuin Räikkönen palasi Ferrarille.

Penteadon papereissa Räikkönen olisi niittänyt hurjaa menestystä aikakaudella, jolloin F1-autot eivät olleet vielä täynnä erilaisia teknisiä ominaisuuksia.

– Räikkönen olisi ollut kahdeksankertainen maailmanmestari, jos hän olisi syntynyt 20 vuotta aiemmin, Penteado totesi Motorsport.com:n brasilialaisella sivustolla, summaten:

– Hän olisi ollut aivan lyömätön.

Penteadon mukaan suomalaiskuskilla on aivan ilmiömäisiä piirteitä ja ominaisuuksia.

– Hän näkee asiat ihan kuin kolmiulotteisesti. Esimerkiksi se, miten hän osaa ajoittaa eri asiat, on ihan älytöntä. Hänellä on ihan eläimellinen kyky havaita vapaa tila, kun hän ajaa jonkun auton lähellä. Hän löytää ne paikat, mistä hän voi niistää aikaa pois kellosta, Penteado luettelee.

Penteado muisteli myös Räikkösen erikoista tyyliä. Suomalaiskuski muun muassa kutsui häntä useiden kisojen ajan pelkällä "Moottori"-nimellä.

Lue myös:

    Uusimmat