Eva Wahlströmillä kolmen ottelun sopimus Yhdysvaltoihin: "Yksi on todella iso"

Ammattinyrkkeilijä Eva Wahlströmin ottelusuunnitelmat etenevät, ja elokuun alun WBC-liiton ylemmän höyhensarjan MM-titteliottelun jälkeen on ollut aikaa lomailla.

–  Olen ollut myös sairauslomalla. Minulta leikattiin viisaudenhampaat, ja poistettiin myös luuta leuasta. Nyt minua ei ole voinut pakottaa mihinkään vaan olen voinut olla rennosti, Wahlström naurahti STT:lle.

Yhteistyö promoottori Roy Jones Juniorin kanssa on sujunut mukavasti. Wahlströmillä on kolmen ottelun sopimus Yhdysvaltoihin, mutta vastustajat ja otteluajat eivät ole selvillä.

–  Ensimmäistä ottelua suunniteltiin lokakuulle, mutta hammasoperaatio siirsi suunnitelmaa kuukaudella eteenpäin. Arviolta parin viikon päästä aloitan harjoittelun, Wahlström kertoi.

–  Tasatulos elokuun alun ottelusta riitti ja tuntui kuin voitolta. Vastustaja oli kova, Wahlström myönsi Yhdysvaltain Ronica Jeffreyn väkevyyden ottelussa.

Ottelu päättyi ratkaisemattomana, mutta paalutti jatkoa Pohjois-Amerikassa.

Ammattilaisena Wahlström on kärsinyt vain yhden tappion, kun Katie Taylor oli etevämpi viime joulukuussa. 

–  Häntä kovempaa ei ole. Tulevista otteluista ainakin yksi on todella iso eli vastustaja on lähellä Taylorin tasoa, Wahlström tuumi.

Lue myös:

    Uusimmat