Eva Mendes melkein tappoi vastanäyttelijänsä

Eva Mendes eläytyi niin suuresti The Other Gyus -elokuvan improvisaationa tehtyyn kohtaukseen, että nappasi käsiinsä veitsen.

Ensi-iltansa USA:ssa saanut The Other Guys -elokuvan tähtien Eva Mendesin ja Will Ferrellin improvisaatiohetki elokuvan kuvauksissa meinasi äityä hengenvaaralliseksi.

– Yhden otoksen jälkeen meidän piti improta Ferrellin kanssa, Eva Mendes, 36, kertoi People.comille.

– Päädyimme pieneen nujakkaan ja nappasin käsiini tekoveitsen.

Mutta veitsi ei ollutkaan osa lavastetta, vaan ihka aito.

– Pistin häntä kohti ja olin saavutuksestani vieläpä ylpeä! Mendes kauhistelee.

Sitten totuus veitsen aitoudesta paljastui näyttelijälle.

– Kohtauksen loputtua Will sanoi moisen kuuluvan enemmän stunttipuolelle, Mendes kertoo.

– Melkein tapoin Will Ferrellin!

Will Ferrel näyttelee komediaelokuvassa etsivä Allen Gamblea, joka on enemmän kiinnostunut toimintaan toimistossa paperipinojen parissa kuin toiminnasta kaduilla. Medes puolestaan esittää tämän seksikästä vaimoa. Elokuvan näyttelijäkaartiin kuuluvat myös Mark Wahlberg, Samuel L. Jackson, Dwayne "The Rock" Johnson, Steve Coogan, Anne Heche, Ray Stevenson sekä Paris Hilton.

MTV3/Helmi

Lähde: People.com

Kuva: Wireimage/AOP

Lue myös:

    Uusimmat