(Columbia 2004)
(Columbia 2004)
The Final Countdown -hitillään itsensä kevyen musiikin historiankirjoihin juntannut kasarikauhistus Europe on täällä taas. Puudelipermikset ovat lyhentyneet ja suoristuneet, eikä musiikkikaan ole ihan sitä mitä ennen. Ruotsalaisten meno on muuttunut aiempaa synkemmäksi ja raskaammaksi hård rockiksi.
Eipä ihme, että kitaristi John Norumilla on promokuvissa Zakk Wylden Black Label Societyn paita päällään. Norumin kitara murisee ja vonkuu kuin Wyldellä omillaan ja Ozzyn taustalla.
Yllätys on positiivinen. Europen paluu on lajissaan hyvää tavaraa, sopivan tanakkaa ja silti melodista. Esim. 80-luvulla Europen kanssa samasta yleisöstä kilpailleen Bon Jovin viimeisimmät tekemiset kalpenevat tämän rinnalla munattomaksi uikutukseksi.
Rouhean jytäilyn seassa on toki lajille uskollisesti pari balladia, mutta nekin ilman siirappia.
Thin Lizzyn, Whitesnaken ja kumppaneiden vanhan koulun raskaampaa rokkia arvostavien ei tätä kiekkoa kannata jättää tsekkaamatta vaikka ennakkoasenne haraisikin vastaan. Pahamaineisen F-biisin kanssa tällä musiikilla on vähän yhteistä. Nykyinen Europe on lavalla kaksijakoinen ryhmä kun kaikki muut biisit ovat tämän levyn edustamaa kitaravetoista osastoa ja pelkkä F-hitti on syntikkalinjaa.
Vaikka genren perinteet ovat kuultavissa, musiikki on tummuudessaan enemmän 90-lukua ja Europe-miesten suosikikseen mainitsemaa Audioslavea kuin 80-luvun soundia.
Laulaja Joey Tempest ei edelleenkään ole ääneltään mikään kunnon sonni, mutta melodisen hevin tulkitsijana hän on ihan kelpo ukkeli.
teksti: Sami Ruokangas