Eurooppaan pyrkiviä ihmisiä on mediatietojen mukaan kohdeltu väkivaltaisesti – sisäministeri Ohisalo haluaa, että epäilyt selvitetään huolella

Monet turvapaikanhakijat hakeutuvat EU-alueelle Valko-Venäjän rajojen yli – EU syyttää maata turvapaikanhakijoiden käyttämistä pelinappuloina 4:45
Monet turvapaikanhakijat hakeutuvat EU-alueelle Valko-Venäjän rajojen yli – EU syyttää maata turvapaikanhakijoiden käyttämistä pelinappuloina

Ihmisoikeuksia on kunnioitettava samalla, kun Euroopan unioni suojelee ulkorajaansa, sanoo sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.).

Tällä viikolla julkisuuteen on kuitenkin noussut jälleen uusia tietoja ihmisten jopa väkivaltaisista poistyönnöistä EU:n ulkorajoilla.

Joukko eurooppalaisia medioita julkaisi videoita, joissa näkyy muun muassa kuinka kommandopipoinen mies hakkaa pampulla siirtolaisia. Kyseisen videon kerrotaan olevan kuvattu Kroatian ja Bosnian ja Hertsegovinan rajalla.

Vastaavia tapauksia on tullut esiin aiemminkin. Ohisalo kertoo, että tuoreet tapaukset nousivat keskusteluun sisäministerien kokouksessa Luxemburgissa perjantaina.

Ohisalon mukaan on tärkeää, että nyt julkisuuteen tuodut epäilyt kansainvälisen oikeuden rikkomisesta selvitetään kunnolla.

Samaa on vaatinut EU:n sisäasiainkomissaari Ylva Johansson.

–  Osa näistä raporteista on shokeeraavia ja olen erittäin huolissani, Johansson sanoi torstaina uutistoimisto AFP:n mukaan.

Osa jäsenmaista vaatii EU-tukea rajaesteisiin

Sisäministerien kokouksessa keskusteltiin perjantaina laajemminkin muuttoliikkeestä ja turvallisuushaasteista EU:n ulkorajoilla. Esillä oli muun muassa tilanne Valko-Venäjän vastaisilla rajoilla.

Valko-Venäjä ryhtyi kesällä luomaan painetta Liettuan, Latvian ja Puolan vastaisille rajoilleen usuttamalla ihmisiä pyrkimään kohti EU:ta. EU on tuominnut siirtolaisten käyttämisen painostuskeinona ja kutsunut Valko-Venäjän toimia hybridihyökkäykseksi.

Ohisalon mukaan Suomi on ollut yhtenä jäsenmaana mukana vaatimassa uutta työkalupakkia, jotta EU pystyisi puuttumaan nykyistä paremmin hybridivaikuttamiseen.

Hän ei kuitenkaan pystynyt vielä avaamaan tarkemmin, mitä kaikkea työkalupakkiin voisi sisältyä.

Osa jäsenmaista on vaatinut, että EU alkaisi rahoittaa aitojen tai muiden fyysisten esteiden rakentamista EU:n ulkorajoille.

Ohisalo toteaa, että osa jäsenmaista rakentaa jo nyt aitoja, koska jokaisella valtiolla on omat rajavalvontajärjestelmänsä.

Ohisalo arvioi, että rajaesteiden rakentaminen EU-tuella ei tule saamaan riittävää kannatusta.

– En usko, että sellaista on näköpiirissä. En usko, että sellainen (ehdotus) komissiolta välttämättä läpi menisi, Ohisalo kommentoi.

Maahanmuuttopaketti edennyt hitaasti

Ministerien pöydällä oli myös EU:n hitaasti edenneestä maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan uudistuksesta.

Ohisalon mukaan jäsenmaat ovat aika eri linjoilla sen suhteen, miten uudistuksen kanssa pitäisi edetä.

Osa jäsenmaista haluaisi viedä uudistukseen kuuluvia lakeja läpi yksi kerrallaan, toiset pitävät olennaisena, että lakipakettia ei rikota, vaan iso kokonaisuus pidetään yhtenäisenä läpi käsittelyn.

Pandemian hellittämisen myötä Eurooppaan kohdistuvan muuttoliikkeen arvioidaan kasvavan. Ohisalo mainitsee, että tulijoiden reitit voivat muuttua aiemmasta.

Kokouksessa ministerit tutustuivat erilaisiin tilannekuviin, ja Ohisalon mukaan on keskeistä, että EU-mailla on yhteistä ennakointia ja käsitys mahdollisesti syntyvistä tilanteista.

Lue myös:

    Uusimmat