Martti Puumalainen aikoo juhlistaa tuoretta judon Euroopan mestaruuttaan Ranskan Montpellierissä kannustamassa olleiden suomalaiskannattajien kanssa. Hän kertoo nyt, mitä jännitysmäisen loppuottelun aikana mielessä liikkui.
Puumalainen oli raskaan sarjan EM-loppuottelussa Georgian Guram Tushishviliä vastaan tappiolla, mutta puristi matsin 1–1:een viime sekunneilla. Suomalaisesta tuli Euroopan mestari jatkoajalla.
Puumalainen sanoo tieneensä, että Tushishvili olisi vastustajana "paha äijä", jolla on aiemmilta vuosilta tilillään Euroopan mestaruuden lisäksi maailmanmestaruus ja olympiahopea. Suomalainen myöntää kuitenkin Tushishvilin yllättäneen.
– Hän oli niin vahva alussa. Se vei itseltäni aika pahasti voimia, kun joka aloitus piti taistella niin kovaa, Puumalainen pui puhelimitse.
Puumalainen sai Tushishvilin waza-arilla kyljelleen tatamille viimeisen kymmensekuntisen aikana.
– Tuntui, että aika käy vähiin, mutta löytyi vielä uusi vaihe lopussa ja pääsin tasoihin.
Eikä Puumalainen Tushishviliä enää koketeeraamaan päästänyt.
– Kun siirryttiin jatkoajalle, minulla oli aika vahva luotto, että nyt minä tämän hoidan. Hän näytti katkeavan siihen.
"Se vain tapahtui. Se tuli jostain"
Jatkoajalla Puumalainen sai Tushishvilin ipponilla selälleen ja puristi kultaisen pisteen.
– En tiedä yhtään, mistä se tekniikka tuli. Se vain tapahtui. Se tuli jostain.
Suomalainen oli voittanut 2–1.
– En uskonut millään, että saan pisteen. Otin sidonnan vielä perään varmuuden vuoksi. En millään uskonut, että minä vittu oikeasti voitin sen.
Niin kuitenkin kävi, ja Puumalaisesta tuli historian neljäs suomalainen judon aikuisten Euroopan mestari. Edelliset olivat Juha Salonen, Jorma Korhonen ja Jaana Ronkainen – kaikki vuodelta 1989.
"Olen selkeästi saavuttanut sen tason"
Puumalaisella oli ollut jo ottelupäivän aluksi tunne, että tänään voisi napsahtaa kirkkainta jalometallia kaulaan.
– Lähti tosi hyvin käyntiin. Kaksi ekaa matsia menivät tosi helpolla jopa. Eivät olleet mitään lapasia kumpikaan niistä (serbialainen Igor Vracar ja neutraalina urheilijana kilpaillut venäläinen Valeri Endovitski). Jopa yllätti, että lähti niin hyvin.
– Semifinaalissakin tuntui, että olin ihan kuskin paikalla (Alankomaiden Jelle Snippeä vastaan).
Mikkelin Otavasta kotoisin oleva urheilija summaa valmistautumisen menneen taas nappiin.
– Olen selkeästi saavuttanut sen tason, että jos valmistautuminen on kunnossa, voi tapahtua ihan mitä vaan.
Se on lupaavaa myös ensi vuotta kohden, kun Puumalainen jahtaa menestystä Pariisin olympialaisista.
– On tietenkin. Ranska näyttää olevan ihan kiva paikka matsata, Puumalainen hersyttelee.
Juhlat suomalaiskannattajien kanssa
Puumalaisella on aikaa juhlia Euroopan mestaruutta Ranskan päässä, sillä lento kotiin on edessä vasta huomenillalla. Hän aikoo kuitenkin ottaa rauhallisesti.
– Suomalaisia kannattajia oli katsomossa iso joukko. Heidän kanssaan kehitellään jotain, Puumalainen toteaa juhlinnoista.
– Löysin ylimääräisen vaihteen lopussa, kun sain kannustusta kotimaan kavereilta, mestari kiittelee.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää