EU:sta on viety yli miljardi koronarokoteannosta muualle maailmaan

Euroopan unionin alueelta on viety yli miljardi koronarokoteannosta muualle maailmaan, kertoo EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen.

Komission mukaan EU:ssa valmistettuja rokoteannoksia on viety tähän mennessä 150 maahan. Kohteina ovat olleet esimerkiksi Britannia, Japani ja Turkki.

– Hyvin selkeästi Euroopan unioni on suurin koronarokotteiden viejä, von der Leyen sanoi lyhyessä lausunnossaan.

Von der Leyen kertoi, että 87 miljoonaa annosta on viety köyhempiin maihin Covax-rokoteohjelman puitteissa. Hänen mukaansa EU aikoo lahjoittaa tulevina kuukausina 500 miljoonaa rokoteannosta kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin maihin.

Tavoitteena 70 prosentin rokotuskattavuus

Lausunnossaan von der Leyen patisti muita toimijoita tekemään osansa, jotta rokotteita saataisiin yhä useammalle ja maailmanlaajuinen rokotuskattavuus onnistuttaisiin nostamaan yli 70 prosenttiin. Tällä hetkellä EU:ssa yli 75 prosenttia aikuisväestöstä on täysin rokotettuja koronaa vastaan. 

Von der Leyen kertoi aikovansa työskennellä tiiviisti Yhdysvaltojen presidentin Joe Bidenin ja Italian pääministeri Mario Draghin kanssa, jotta ensi viikolla Roomassa järjestettävässä G20-maiden kokouksessa saadaan myös muut tukemaan maailmanlaajuisen rokotuskattavuuden saavuttamista.

– Se on ainoa keino pandemian selättämiseen, von der Leyen sanoi.

Lue myös:

    Uusimmat