EU:n maaraportti povaa Suomeen vaimeaa elpymistä

Suomen talouteen odotetaan tämän ja ensi vuoden aikana vaimeaa elpymistä, arvioi EU:n komissio. Komissio julkisti perjantaina Suomea koskevan maaraportin, jonka mukaan Suomen työttömyyden odotetaan lähivuosina pysyvän yli yhdeksässä prosentissa.

Kokonaistuotanto taas pysyttelee edelleen kriisiä edeltänyttä tasoa alhaisempana.

Hitaan kasvun taustalla vaikuttaa komission mukaan olevan pääosin rakenteellisia tekijöitä. Palkat eivät ole sopeutuneet kokonaistuottavuuden laskuun, ja Suomi on menettänyt kilpailukykyä ja vientimarkkinaosuuksia.

Suomen julkisen talouden kestävyyteen kohdistuva riski on komission arvion mukaan keskipitkällä aikavälillä suuri.

Suomen talouden perusvahvuudet ovat kuitenkin jäljellä ja tarve kustannuskilpailukyvyn palauttamiseen on ymmärretty laajalti, se arvioi.

Lue myös:

    Uusimmat