EU:n komissio laski talousennustettaan

EU:n komission mukaan euroalueen maiden taloudessa ei tapahdu myönteistä käännettä ennen ensi vuoden puoliväliä.

Komission syksyn talousennusteen mukaan kasvu jää tänä vuonna 0,8 prosenttiin ja ensi vuonna vain 1,8 prosenttiin. Komission ennuste on synkkä, sillä se veti ensi vuoden lukuja alaspäin 1,1 prosenttiyksiköllä kevään ennusteesta.

Bruttokansantuotteen kasvun uskotaan kääntyvän vuonna 2003 vain, jos kuluttajien luottamus palaa sekä öljyn hinta ja osakemarkkinat pysyvät vakaina. Julkisen talouden keskimääräiseksi vajeeksi ensi vuonna ennustetaan 2,3 prosenttia bruttokansantuotteesta. Tämä vuoden inflaatioksi arvioidaan 2,3 prosenttia, eikä sen uskota laskevan alle 2 prosentin ensi vuonna. Vasta 2004 inflaatio olisi 1,8 prosenttia. Yksityiskulutuksen kasvuksi ennustetaan tänä vuonna vain 0,6 prosenttia, ja investoinnit voivat yhä supistua 2003.

Erityisen huono tilanne on Italiassa ja Saksassa, joiden talouskehitys on ollut euroalueen heikoin tänä vuonna. Komission mukaan 12 euroalueen maan odotettua heikompi tilanne johtuu mm. informaatioteknologian liikainvestoinneista, mikä johti ylikapasiteettiin. Lisäksi ruoan ja öljyn hinnan kasvu rajoitti kysynnän kasvua. Muina syinä mainitaan mm. pörssimarkkinoiden romahdus ja erilaiset jännitteet maailmanpolitiikassa kuten
Lähi-idässä.

Suomen talous hyvissä kantimissa

EU:n rahakomissaari Pedro Solbes kertoi, että neljällä euroalueen maalla talous on tänä vuonna tasapainossa. Yksi maista on Suomi.
-Vuonna 2002 neljän euroalueen maan eli Belgian, Espanjan, Luxemburgin ja Suomen arvioidaan olevan tasapainossa tai ylijäämäisiä, sanoi Solbes.
Sitävastoin alijäämäongelmia on erityisesti Italialla, Portugalilla, Ranskalla ja Saksalla.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat