EU:n ja Turkin palautussopimus jopa kiihdytti Kreikkaan pyrkimistä
EU:n ja Turkin välinen palautussopimus on saattanut kiihdyttää turvapaikanhakijoiden tuloa meren yli Kreikkaan. Palautussopimus astui voimaan viime yönä.
Palautussopimus ei koske ennen sunnuntaita Kreikkaan saapuneita ihmisiä.
Sunnuntain aikana lähes tuhat pakolaista saapui Kreikan saarille. Viime yönä kaksi pikkutyttöä hukkui ja kaksi syyrialaismiestä sai sydänkohtauksen.
Perjantaina Kreikan saarille saapui noin 1 500 ihmistä, mikä on yli puolet enemmän kuin päivää aiemmin ja kuluneen viikon keskiarvoa muutoinkin korkeampi.
Kreikka ei pystynyt aloittamaan saarilleen luvattomasti saapuneiden turvapaikanhakijoiden palautuksia Turkkiin heti sunnuntaina.
Kreikan pääministeri Alexis Tsipras sanoi lauantaina, että maassa tulisi valmistautua turvapaikanhakijoiden palautusten aloittamiseen välittömästi EU:n ja Turkin välisen palautussopimuksen tultua voimaan.
Kreikan viranomaisten mukaan palautusten valmisteluun tarvitaan kuitenkin enemmän aikaa. EU ja Turkki sopivat perjantaina Brysselissä, että Kreikan saarille luvattomasti saapuvia turvapaikanhakijoita aletaan palauttaa systemaattisesti takaisin Turkkiin.
Kreikka vaatii EU:n rajaviranomaiselta Frontexilta avuksi yli 2000 virkamiestä lisää. Pääministeri Juha Sipilä sanoi Ylen pääministerin haastattelutunnilla, että myös Suomi lähettää kymmeniä asiantuntijoita Kreikan avuksi.
Kreikassa on lähes 50 tuhatta maahantulijaa joista viidesosa Makedonian rajalla. Euroopassa vaaditaan nyt kovin sanoin myös vaihtoehtoisten reittien tukkimista.
EU:n ja Turkin palautussopimusta on kritisoitu ihmisoikeuksien vastaiseksi. Muun muassa ihmisoikeusjärjestö Amnesty on sanonut, ettei se luota siihen, että Kreikka tai Turkki pystyisi arvioimaan jokaisen ihmisen henkilökohtaisen avuntarpeen kansainvälisen oikeuden edellyttämällä tavalla.
Uusimmat
-
18:48
AKT sivaltaa: Hallitus tekee EK:n hommat heidän puolestaan, nykyiset työläisten kuritustoimet ovat vasta alkua – "Ensin rajoitetaan lakko-oikeus..."
-
18:43
Venäjän NHL-pelaaja lataa kovat madonluvut Putinille ja Venäjälle: "Lähetämme nuoret kuolemaan"
-
18:39
Katri Helena paljastaa elämänkumppaninsa Tommi Liimataisen antaneen hänelle uran lopettamiseen liittyvän ohjeen: "Olisin itse voinut varmaan..."
-
18:34
MTV selvitti: Aselupien haku yleistynyt lähes koko Suomessa – yhdellä alueella jopa 25 prosentin kasvu
-
18:31
THL: Sähkötupakat houkuttelevat jo alakoululaisia
-
18:31
Syötkö mielestäsi terveellisesti? Moni nollaa vaikutukset tavallisella virheellä
-
18:19
Näistä syistä palkansaajilla alkoi keittää – hallitus on ehdottanut monia heikennyksiä etuuksiin ja oikeuksiin
-
18:16
Ukraina sanoo iskeneensä lentotukikohtaan Krimillä, miehityshallinto kiistää – MTV seuraa sotaa
-
18:15
Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet on poikkeuksellinen hitti, joka voi voittaa Oscarin
-
18:14
Helena Petäistö joutui somekansan hampaisiin avauduttuaan Helsinki-Vantaan ulosmarssista: "Pakko etsiä uudet häävaatteet"
-
18:04
Venäläislähteet: Putinin maavoimien hyökkäykset "hysteerisiä ja heikkoja" – tykistökin ampuu suutareita
-
17:56
Vangit ovat muita sairaampia – yksi häiriö moninkertainen muuhun väestöön nähden: "Heidän on vaikea pärjätä vankilassa"
-
17:33
Kruununprinsessa Victorian ja prinssi Danielin vierailu Loviisassa sai aikaan yleisöryntäyksen: "Ihan hirveästi ihmisiä paikalla"
-
17:24
Pääministeri Orpo kutsuu työmarkkinajohtajat Kesärantaan: "Heillä on todella paljon osaamista, mutta heillä ei voi olla veto-oikeutta"
-
17:15
Mestis-avaukseen käynnissä huima kansanvaellus – metro täyttyi äänekkäistä Jokerit-kannattajista
-
17:02
Oppositio hiillosti hallitusta leikkauksista, veronkevennyksistä ja lisävelasta – Orpo: "Ei teidän jälkeenne jättämää velkaa kerralla voi leikata"
-
17:01
Mediamoguli Rupert Murdoch jää eläkkeelle 92-vuotiaana
-
16:58
Rallia uhkaa karu jama – Jari-Matti Latvalalta radikaali ehdotus
-
16:58
Talvi yllätti lappilaiset – asiakkaat jäivät hankien vangeiksi laskettelukeskuksessa: "En muista vastaavaa"
-
16:31
Oikeusministeri Leena Meri MTV:lle: Suomen lakia ja sharia-lain arvoja ei voi yhteensovittaa – "Maassa maan tavalla"
-
Lataa lisää