EU-maiden pakolaislupaukset esillä huippukokouksessa – saako Turkki myönnytyksiä?

Pakolaiskriisiä koskevien lupausten toimeenpano ja EU:n suhteet Turkkiin ovat esillä tänään, kun EU-maiden johtajat kokoontuvat huippukokoukseen Brysseliin.

Komissio patistaa jäsenmaita panemaan vauhdikkaammin toimeen lupauksiaan, jotka koskevat muun muassa lisäapua siirtolaisten lähtömaille ja YK:n organisaatioille. Jäsenmaiden tulisi myös lähettää lisätyövoimaa Etelä-Eurooppaan saapuvien vastaanottoa ja rekisteröintiä varten.

Kokouksessa keskustellaan myös Turkin kanssa tehtävästä yhteistyöstä, jotta Eurooppaan pyrkivien määrää saataisiin rajoitettua. EU on luvannut Turkille miljardin euron edestä apua maassa olevien pakolaisten olosuhteiden kohentamiseen.

– Turkin alueella on pari miljoonaa pakolaista, ja on hyvin tärkeä asia, että pakolaiset siellä voivat olla inhimillisissä olosuhteissa, ettei se paine purkaudu tänne hallitsemattomasti, sanoi pääministeri Juha Sipilä (kesk.) eilen valmistautuessaan huippukokoukseen.

EU on julkistanut Turkki-yhteistyötä koskevan suunnitelman, jonka toimeenpanoon Turkki suhtautuu varauksellisesti. Maa haluaa vastineeksi muutakin kuin rahallista apua. Keskeinen toive on pikainen viisumivapaus EU-alueelle.

EU-komission varapuheenjohtaja Frans Timmermans vierailee parhaillaan Turkin pääkaupungissa Ankarassa neuvottelemassa yhteistyön toimeenpanosta.

Huippukokousta valmistelevan EU-lähteen mukaan kokouksessa saatetaan tehdä uusia päätöksiä Turkille tarjottavasta lisäavusta.

Kokous alkaa iltapäivällä ja pyrkimyksenä on saada neuvottelut päätökseen illan aikana. Tarvittaessa kokous jatkuu huomisaamuna.

Lue myös:

    Uusimmat