Mainos

Eu:lla ongelmia Rafahin raja-aseman avauksen kanssa

Israel on ensimmäistä kertaa tarjonnut EU:lle selkeää roolia Lähi-Idässä. Ensi perjantaina avattavan raja-aseman valvonnasta vastaavat palestiinalaiset. EU ei ole vielä saanut kokoon vaadittavaa henkilökuntaa.

Euroopan unionilla on vaikeuksia saada ajoissa kokoon operaatiota, joka perustetaan tarkkailemaan Gazan ja Egyptin välistä rajanylityspistettä.

Israel on ensimmäistä kertaa oma-aloitteisesti esittänyt EU:lle selkeää roolia Lähi-idässä, joten eurooppalaisille olisikin poliittisesti erittäin noloa, jos operaatio myöhästyisi tai epäonnistuisi unionin sisäisistä syistä.

Noin 50 hengen EU-operaation pitäisi alkaa jo ensi viikolla, mutta koko henkilöstöä ei ole saatu vielä kerättyä. Asialla on jo kova kiire, sillä operaatioon osallistuvat pitäisi myös perehdyttää tehtävään.

Israel ja palestiinalaishallinto ovat sopineet, että Rafahin raja-aseman avataan ensi perjantaina. Aseman valvonnasta vastaavat palestiinalaiset.

EU:n operaation tehtävänä on tarkkailla, kuinka palestiinalaiset suoriutuvat tulli- ja turvatarkastuksista.

EU-operaatioon osallistuville rajavartioille, tullimiehille ja poliiseille ei tule itsenäistä toimivaltaa.

Sekä Israel että palestiinalaiset ovat toivoneet asiassa apua EU:lta.

Suomi selvittelee osallistumismahdollisuuksia

Myös Suomi kartoittaa parhaillaan mahdollisuuksia osallistua operaatioon. Todennäköisesti paikalle lähetetään muutama tullivirkailija tai rajavalvoja. Määrä riippuu siitä, kuinka paljon päteviä ja halukkaita lähtijöitä löytyy.

Suomen resursseista osa on jo sidottu muun muassa Acehin tarkkailuoperaatioon Indonesiassa.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.