EU aikoo lisätä Saudi-Arabian ja yksitoista maata rahanpesun mustalle listalleen. Alun perin viime heinäkuussa julkaistulla listalla on maita, jotka eivät EU:n mielestä valvo tarpeeksi rahanpesua ja terrorismin rahoittamista.
Saudi-Arabia ilmoitti tuoreeltaan pitävänsä EU:n päätöstä harmillisena. Maa kertoo toteuttaneensa monia toimia vahvistaakseen rakenteitaan.
EU-komission ehdotuksessa listalle lisättäisiin myös Nigeria, Panama, Libya, Botswana, Ghana, Samoa, Bahama sekä Yhdysvalloille kuuluvat Amerikan Samoa, Yhdysvaltain Neitsytsaaret, Puerto Rico ja Guam.
Mustalta listalta pääsee puolestaan pois viisi maata: Bosnia-Hertsegovina, Guyana, Laos, Uganda ja Vietnam. Muutosten jälkeen lista käsittää yhteensä 23 maata. Listalle jäävät muun muassa Afganistan, Iran, Irak, Pakistan, Pohjois-Korea ja Syyria.
EU-maiden on vielä hyväksyttävä päivitetty lista.
Mustalle listalle päätyminen tarkoittaa käytännössä sitä, että EU-maissa toimivien finanssilaitosten on valvottava normaalia tarkemmin rahaliikennettä listalla olevien maiden kanssa. Se voi vaikuttaa esimerkiksi Euroopasta Saudi-Arabiaan tehtäviin investointeihin.
Musta lista kehitettiin aseeksi veronkiertoa, rahanpesua ja terrorismin rahoitusta vastaan. Löysää finanssivalvontaa käyttävät hyväkseen niin terroristit kuin järjestäytynyt rikollisuuskin.