EU kannustaa jäsenmaita valmistamaan ammuksia Ukrainalle – Suomi tuskin pystyy auttamaan: "Ei pystytä toimittamaan"
EU:n puolustusministerit ovat luonnostelleet kolme polkua Ukrainan ammuspulan ratkaisemiseksi.
Ensin jäsenmaiden tulisi tarjota Ukrainalle kaikki varastoistaan liikenevät ammukset.
Toiseksi EU aikoo ostaa ammuksia yhteishankintana samaan tapaan kuin koronarokotteita. Sen toivotaan lisäävän tuotantoa ja laskevan hintoja.
Kolmanneksi jäsenmaita kannustetaan tehostamaan ammustuotantoaan.
– On aivan välttämätöntä, että siirrymme sotatalouden mentaliteettiin varastojemme ja puolustusteollisuuden suhteen, sanoo Euroopan unionin sisäasioiden komissaari Thierry Breton.
EU:n pyrkimyksistä huolimatta tuotantoa ei vauhditeta silmänräpäyksessä.
Se tiedetään muun muassa Puolustusvoimia varustavalla Lapuan patruunatehtaalla, jossa tuotantolinjat jyskyttävät nyt yötä myöten.
Tilauskirjat ovat täynnä vuodeksi eteenpäin.
– Tosiaan tällä hetkellä aika suureen osaan kyselyistä joudutaan vastaamaan, että ei pystytä toimittamaan, sanoo tehtaanjohtaja Pekka Himanka Nammo Lapualta.
Lapualla on investoitu uusiin tuotantolinjoihin ja koneistoihin, minkä lisäksi tehtaalle palkattiin viime vuonna 40 uutta työntekijää.
– Tämä on alana sellainen, että nopeita muutoksia ei pystytä tekemään. Se vaatii useita vuosia, että pystytään moninkertaistamaan tuotantoa.
Uusimmat
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:25
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
19:53
MTV testasi suomalaisten eurovaalitietämystä – "Ei näytä tutulta"
-
19:48
MTV seurasi: Kanada pilasi Jesse Puljujärven huippuillan – Leijonat suli lopussa
-
19:36
Leijonille kylmä suihku – Kanada rankaisi virheistä armotta
-
19:30
Jaakko haaveili isyydestä ja päätyi testaamaan hedelmällisyytensä sattuman kautta – testitulos oli täysi yllätys ja sokki
-
19:13
Enemmän nautintoa ja voimakkaampia orgasmeja – riko seksirutiinit tällä tehokkaalla taktiikalla
-
18:50
Israelin "sotakabinetissa todellisia jakolinjoja" – nyt väännetään Gazan kohtalosta
-
18:49
Jesse Puljujärvi likaisen tempun kohteena – tästä lähti Kanadan pelaaja suihkuun
-
18:40
Tänään Suomessa ollut jo viides perättäinen hellepäivä – täällä ollut kuuminta
-
18:25
Max Verstappen kesti McLarenin paineen – nousi sivuamaan F1-legendan ennätystä
-
18:09
Mitä ihmettä? Leijonat-järkäle antoi kovuutta Connor Bedardille – tuomareilta häkellyttävä ratkaisu
-
18:05
Georgian presidentti käytti veto-oikeuttaan kiisteltyä lakiesitystä vastaan: "Olemukseltaan venäläinen"
-
18:04
Salkkarit-tähdet paljastavat podcastissa totuuden intiimikohtausten takaa: "Siitä on romantiikka niin kaukana"
-
17:58
Venäjä väittää: Uusi valloitus Harkovassa – "Läpimurtojen mahdollisuus kasvaa"
-
Lataa lisää