Etelä-Ukrainan pellot voivat olla jo ensi vuonna "autiomaata", varoittaa maatalousministeriö

Tulviva vesi vei talon mukanaan Hersonissa – tältä uusi aamu näytti paikallisten silmin padon räjäytyksen jälkeen 0:26
Tulviva vesi vei talon mukanaan Hersonissa – tältä uusi aamu näytti paikallisten silmin padon räjäytyksen jälkeen

Ukrainan eteläosan pellot voivat olla jo ensi vuonna "autiomaata" Kahovkan padon tuhoamisen vuoksi, varoittaa Ukrainan maatalousministeriö.

Myöhään eilen julkaistussa tiedotteessa arvioidaan, että Ukrainan hallitsemalla Dneprjoen pohjoisella rannalla tulvaveden alle jää 10 000 hehtaaria maatalousmaata. Venäläisten miehittämällä joen eteläisellä rannalla veden alle jäävä alue on moninkertainen.

Tuhoa täydentää se, että kymmenet kastelujärjestelmät jäävät vaille vettä. Ministeriön mukaan näiden kastelujärjestelmien piirissä oli toissa vuonna peräti 584 000 hehtaaria viljelysmaata Dnipropetrovskin, Hersonin ja Zaporizhzhjan alueilla.

– Niiltä korjattiin (vuonna 2021) neljä miljoonaa tonnia vilja- ja öljykasvien satoa, jonka arvo oli noin 1,5 miljardia dollaria, ministeriö kertoo.

Suomen ympäristökeskuksen tutkijan Harri Myllyniemen mukaan kyseessä on yksi ainakin Euroopan tasolla laajimmista kastelualueista, jolla peltoja ja viljelyksiä kastellaan nimenomaan Dneprjoen vedellä.

– Siellä on tehty valtavat kanavaverkostot kastelua varten, joten varmasti se rampauttaa kasvien- ja maanviljelyn sillä alueella. Vaikutus voi yltää satojen kilometrien päähän. Kastelukanavat ovat niin pitkiä, Myllyniemi sanoo.

Kalatalous kärsii myös merkittävästi

Padon yläpuolisen tekoaltaan pinnan laskeminen ei haittaa vain maanviljelijöitä ja muita veden käyttäjiä, vaan hankaloittaa myös juomaveden saantia.

Ministeriö muistuttaa vesimassojen myllerryksen vaikuttavan merkittävästi myös Dneprin kalakantoihin ja siten kalastustalouteen. Yksinomaan aikuisten kalojen kuolemat saattavat nousta liki 95 tuhanteen tonniin ja aiheuttaa siten noin neljän miljardin hryvnian eli noin sadan miljoonan euron tappiot kalateollisuudelle.

Ukrainan maatalousministeriö korostaa, että kaikki arviot patokatastrofin tuhoista ovat tässä vaiheessa alustavia ja tarkentuvat tulevien päivien aikana. Lopullisempia arvioita voidaan tehdä vasta sitten, kun veden pinta vakiintuu.

Eläinten karut kohtalot puhuttavat Hersonin asukkaita 0:30
Eläinten karut kohtalot puhuttavat Hersonin asukkaita

Lue myös:

    Uusimmat