Jääkiekkoilija Petteri Nokelainen viettää suurimman osan vuodesta ulkomailla, mutta palaa aina mielellään myös koti-Suomeen.
– Ei elämäni ole mihinkään muuttunut viime kevään MM-kullan jälkeen, ratkaisumaalin finaalissa laukonut Petteri Nokelainen vakuuttaa. – Urheilijan elämä on nopeatempoista. Positiiviset asiat kasvattavat itseluottamusta, mutta elän päivän kerrallaan, hän jatkaa.
Selkä– ja kylkivammoista kärsinyt jääkiekkoilija treenaa parhaillaan mahdollisia kotikisoja varten. – Olisihan se hienoa päästä joukkueeseen, mutten ota paineita asiasta.
Ammattiurheilijan työ on kuljettanut Etelä-Karjalassa kasvanutta Nokelaista moneen paikkaan. Suurin osa vuodesta kuluu rapakon takana NHL-kiekon parissa. Viikko sitten hän kotiutui Kanadasta kesänviettoon koti-Suomeen. – Ensimmäiseksi menin lapsuudenkotiini Imatralle, jonne on aina kiva palata.
Koti, joka tuntuu kodilta
– Toki asuminen Amerikassa eroaa täkäläisestä. Välimatkat ovat pidempiä ja asuntoja vuokrataan enemmän kuin ostetaan. Jenkeissä myös asuinalueen merkitys korostuu. On naurettavaa rikkautta ja täydellistä köyhyyttä rinnakkain, Nokelainen ynnää.
Yhdysvalloissa hän on aina asunut vuokralla, sillä siirto toiselle puolelle maata saattaa tulla hetkenä minä hyvänsä. – On paljon helpompaa pakata kamat ja jättää avaimet pöydälle kuin alkaa myydä asuntoa.

