Espoon Honka menetti valmentajansa loppukaudeksi

Mittavan kansainvälisen kokemuksen omaava Gordon Herbert, 50, ei valmenna Korisliigassa pelaavaa Espoon Honkaa enää tällä kaudella.

NBA-seura Toronto Raptorsin valmennusportaasta Honkaan tulleen Herbertin selkä operoitiin viime kesänä ja sen kuntoutuminen ei ole sujunut suunnitelmien mukaan.

- Minun oli lopetettava valmentaminen terveydellisten syiden takia. Selkä on mennyt huonompaan suuntaan viimeisten viikkojen aikana ja se vaikuttaa kaikkeen tekemiseen. Autolla ajaminen, pelimatkat bussilla ja istuminen yleensäkin on ollut vaikeaa, kertoo Herbert.

Herbert oli jo aiemmin tällä kaudella kertaalleen sivussa Hongan kuvioista yli kolme viikkoa, kun hänen selkäänsä kuntoutettiin intensiivisesti viime syksynä.

- Fysioterapeuttini on sanonut minulle jo aiemmin, että valmentaminen olisi syytä lopettaa. Sain tuolloin kuitenkin lääkäriltä luvan jatkaa, valottaa Herbert.

Herbert on ollut viime aikoina tiiviissä yhteydessä lääkärinsä kanssa, ja lopullinen päätös tuli eilen.

- Herbertillä on edessään niin pitkä sairausloma, että hänen osaltaan tämä kausi on ohi. Herbertin selkä on ollut edelleen kivulias ja kuntoutusvaihe on ollut hänelle paitsi fyysisesti, myös henkisesti varsin raskasta aikaa, toteaa Hongan toimitusjohtaja Mika Sohlberg.

Herbertin apuna toiminut Kimmo Kujansivu kantaa Hongan valmennusvastuun, kun espoolaisseura kohtaa perjantaina pelattavassa vierasottelussa Lappeenrannan NMKY:n.

- Uuden päävalmentajan etsiminen on jo alkanut, vahvistaa Sohlberg.

Herbert luotsasi Honkaa viimeksi kymmenen vuotta sitten ennen mittavaa kansainvälistä kiertuettaan.

- Olen hirveän surullinen tästä tilanteesta, sillä Herbert on loistava valmentaja ja hieno ihminen. Gordien selkävaivat ovat kuitenkin häirinneet ja tuoneet eräänlaista turbulenssia tähän kauteen ja nyt on aika rauhoittaa tilanne mestaruuteen tähtäävän joukkueen osalta, sanoo Sohlberg.

Herbert on asiasta samaa mieltä.

- Uskon, että Hongan joukkue on entistä vahvempi, kun tilanne saadaan rauhoitettua. Toivon tosiaankin, että kaikki sujuu hyvin loppukauden osalta. Joukkueella on täydet mahdollisuudet voittaa mestaruus.

Sohlberg korostaa, että Hongan ja Herbertin tiet eivät ole suinkaan eroamassa.

- Ovet eivät sulkeudu suuntaan eikä toiseen, vaan jatkopestistä puhutaan, kun Gordie on siihen valmis.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat