Espoolaisessa perhepäiväkodissa työskennellyt nainen on tuomittu käräjäoikeudessa pienen tytön pahoinpitelystä. Naisen katsotaan nipistäneen tai puristaneen unilla ollutta lasta, mistä aiheutui tytölle lievä vamma.
Tapahtuma-aikaan keväällä vuonna 2017 nelivuotias tyttö oli käynyt Espoossa perhepäiväkotia, jossa pahoinpitelystä tuomittu nainen oli työskennellyt.
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden mukaan lapsen ollessa päiväunilla työntekijä oli nipistänyt tai puristanut tyttöä, minkä seurauksena tytön olkapään alueelle oli tullut selvästi havaittava mustelma.
"Tättä" puristi
Lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian yksikössä laaditulta tallenteelta ilmeni, että tyttö oli kertonut asiasta päiväkodissa oma-aloitteisesti ja yksityiskohtaisesti.
Myös lapsen isän mukaan tytön kertomasta oli selvinnyt, että mustelma oli tullut päiväkodissa ja sen oli aiheuttanut päiväkodin työntekijä. Lapsi oli muun muassa kuvaillut isälleen, että "tättä" oli puristanut häntä.
Vanhemmat olivat ottaneet asian esille päiväkodissa, mutta asia ei ollut edennyt. Tyttö siirtyi vähitellen toiseen päiväkotiin.
Päiväkodissa kiinitettiin huomiota eriävään käytökseen
Tapahtumista syytetty päiväkodin työntekijä kiisti pahoinpitelyn. Viimeisenä vaihtoehtona hän piti sitä, että hänen kyynärpäähänsä olisi tahattomasti osunut lapseen pimeässä huoneessa. Hän näki myös mahdolliseksi, että mustelma olisi syntynyt lasten välisestä nahistelusta.
Oikeudessa todistajana toiminut, toinen samaan aikaan töissä ollut päiväkodin työntekijä oli kuullut mustelmasta lapsen vanhemmilta. Todistajan mukaan tilanteen jälkeen olosuhteet oli järjestetty niin, ettei syytetty enää ollut työskennellyt nukkumatilassa.
Todistajan mukaan päiväkodissa oli kiinnitetty huomiota siihen, ettei syytetty nainen ollut ilmeisesti pitänyt tytöstä. Hän oli kohdellut tyttöä epäoikeudenmukaisemmin kuin muita lapsia. Asiasta oli keskusteltu henkilökunnan kesken.
Todistaja kertoi myös, ettei lapsella ollut tapana valehdella.
Käräjäoikeus uskoi lapsen kertomusta
Käräjäoikeus katsoi, että tytön kertomus videotallenteelta katsottuna oli ollut selkeä ja luotettava. Tytön kuulemisessa hänen kertomansa oli muodostanut luonnollisen jatkumon, eikä antanut lapsen iästä huolimatta aihetta epäillä sen todenperäisyyttä. Kertomus oli pysynyt keskeisin osin samana myös tytön kertoessa tilanteesta kotona isälleen ja puhelimitse äidilleen pian sen tapahduttua.