Espanjan myrskyt vaativat kolmannen uhrinsa – täpärästi myrskynsilmän välttänyt Kari: "Sääliksi käy naapuripitäjiä"

Espanjan itärannikkoa runteleva kylmä pisara vaati kolmannen kuolonuhrinsa perjantaiaamuna. Suomalainen kiinteistövälittäjä Kari kertoo monien kauppojen ja koulujen pitävän ovensa visusti kiinni. 

Orihuela Costassa asuva Kari Rosenlöf vältti täpärästi myrskyn pahimman riepotuksen. Rannikkokylässä on satanut ja tuullut rajusti, mutta tulvavesi on päässyt laskemaan mereen, eikä ole siksi tehnyt suurta vahinkoa. 

Toisin on reilun 25 kilometrin päässä sijaitsevassa Orihuelassa. 

– Siellä koko kaupunki tulvii ja ihmisiä on evakuoitu, Rosenlöf kertoo.

El País -lehden mukaan Orihuelan kaupungin halkova Segura-joki tulvi yli joenpenkan perjantaina. Orihuelan poliisi tiedotti viimeisimmäksi perjantaiaamuna, että monet kadut ovat tulvineet kulkukelvottomiksi, ja useita alueita tullaan vielä evakuoimaan. Kaupungissa oli runsaasti vettä jo ennestään edellispävien sateista.

El Mundo kuvailee tilannetta Orihuelan kaupungissa vakavaksi, ja monin paikoin kaduilla on yli metrin verran vettä. 

Torstai-iltana poliisin julkaisemalla videolla näkyvät Orihuelan kaupungin tuhot. 

Rosenlöf kertoo tilanteen Orihuela Costassa olevan paranemaan päin.

– Tulvavedet on alkaneet laskemaan, aurinko hiljalleen paistaa. Meidän kohdallemme myrsky osui viime yönä kaikkein kovimmin. Etelään päin taitavat tiet vielä olla poikki, mutta monet muut on saatu jo auki, Rosenlöf kertoo. 

– Me säästyimme tällä alueella toistaiseksi hyvin lievin vaurioin, kun vertaa naapurikuntiin, kuten Orihuelaan ja Valenciaan. Sääliksi käy naapuripitäjiä, hän huokaisee.

Niin Orihuela Costassa kuin muuallakin rannikolla koulut, kahvilat ja kaupat on suljettu ja liikenne on hyvin vähäistä. Useita lentokenttiä itärannikolla on suljettu. 

Rosenlöf lähti perjantaiaamuna autollaan kiertelemään aluetta ja katsomaan, ettei myynnissä oleville kohteille ole käynyt vahinkoa. Asuntoja työkseen myyvällä miehellä ovat asiakkaat myrskyn aikaan vähissä, kun ihmiset pysyttelevät kotioloissa. 

Uhriluku nousi kolmeen

El Mundo -lehden mukaan myrsky on jo vaatinut kolme uhria. Viimeisin kuolemantapaus sattui perjantaiaamuna Almeríassa, kun mies jäi autoonsa loukkuun tulvivassa tunnelissa.

Eilen henkensä menettivät sisarukset, joiden auto ajautui tulvavesien mukana pois tieltä Caudetessa

Viranomaiset ovat perjantaina antaneet toiseksi päiväksi niin kutsutun punaisen varoituksen Almerían, Valencian, Alicanen ja Murcian kaupunkeihin. Baleaarien saarille punainen varoitus annettiin ensi kerran perjantaiaamuna. Sadoittain ihmisiä on evakuoitu kodeistaan.

Viranomaisten mukaan Espanjan itärannikkoa runtelevat sateet ovat alueen mittaushistorian kovimmat.

Säärintama iski ensin alkuviikosta Baleaarien saarille, missä kadut tulvivat, kouluja suljettiin ja lentoja jouduttiin perumaan. Suurimmat vahingot olivat Mallorcan ja Menorcan saarilla.

Kylmäksi pisaraksi kutsuttu myrsky etenee seuraavaksi kohti Portugalia. 

Lue myös:

    Uusimmat