Espanjalle ensimmäinen kotitappio 15 vuoteen, valmentaja vitsaili kiristä: "Fanimme olisivat tehneet kolmannen maalin"

Englanti kaatoi maanantaina jalkapallon Kansojen liigassa Espanjan maalein 3-2. Espanja ei ollut ennen maanantaita hävinnyt yhtään tosipeliä kotonaan 15 vuoteen. Päävalmentaja Luis Enriquen mukaan ensimmäinen puolikas ratkaisi, mutta hänen mukaansa tauon jälkeen maalin olisivat voineet tehdä jopa espanjalaiset fanit.

Pääkuvan videolla Tulosruudun kuvaa maanantaisesta Huuhkajien voitosta.

Englanti aloitti ottelun ryminällä, sillä joukkue karkasi 3-0-johtoon jo ensimmäisellä puoliskolla. Raheen Sterling osui kahdesti, Marcus Rashford kerran. 

– Olimme ensimmäisellä puolikkaalla kamalia. Meidän täytyy myöntää, ettemme paineistaneet hyvin ja ensimmäinen maali tappois meidät, Espanjan valmentaja Luis Enrique sanoi Reutersille.

Espanja pääsi maalien makuun toisella puolikkaalla, kun Paco Alcacer ja Sergio Ramos kavensivat peliä. Joukkue ei kuitenkaan päässyt tasoihin. Samalla katkesi Espanjan 38 kotiottelun tappioton putki. 

 2-3-tappio Englannille oli Espanjan ensimmäinen kotitappio "tosipelistä" 15 vuoteen. Espanjalle ei ole myöskään ikinä tehty kolmea maalia sen kotiottelussa.

Enriquen mukaan hän keskittyi ottelun tauolla positiivisuuteen, eikä huutanut joukkueelleen.

– Joukkueeni ei tarvinnut potkua takapuolelle, kovaa kritiikkiä tai suuria muutoksia. Minun piti vahvistaa heitä ja tehdä muutama taktinen muutos. Näimme tulokset toisella puolikkaalla.

– Normaalisti pelaajien henki tapetaan, mutta minä yritin pitää tunnelman korkealla. Kerroin heille, että monet kärkijoukkueet ovat kärsineet viime aikoina.

Luotsi ei ollut tappiosta juuri moksiskaan, vaan uskoi tasapelin olleen hyvin lähellä.

– On harmi, ettemme tehneet toista maalia aikaisemmin, sillä tuolloin fanimme olisivat tehneet kolmannen maalin vaikka itse.

Suurin voitto maajoukkueessa

Englannin valmentaja Gareth Southgate kehui omiaan pelirohkeudesta ja viimeistelyn tehokkuudesta. Voitto antaa hänen mukaansa paljon uskoa tulevaan.

– Päästimme kaksi helppoa maalia, mutta voitto antaa paljon uskoa. Voitimme Espanjan ja pelasimme tasapelin Krotian kanssa, joten olemme edistyneet, Southgate viittaa perjantaiseen maalittomaan tasapeliin.

Maalin iskenyt Rashford pelasi Englannin paidassa myös viimekesäisissä Venäjän MM-kisoissa. Englanti sijoittui kisoissa neljänneksi, mutta Rasford nostaa maanantaisen Espanja-voiton suurimmaksi voitokseen maajoukkueessa.

– Tämä on suurin voitto meille, upea tunne. Tällä on valtava vaikutus meihin.

Espanja on A-divisioonan neljännen lohkon kärjessä kuudella pisteellään. Englannilla pisteitä on neljä, pelin vähemmän pelanneella Kroatialla yksi.

Espanja kohtaa vielä Kroatian vieraskentillä, ja voitto pelistä tarkoittaisi espanjalaisten varma lohkovoittoa.

Otsikkoa ja Enriquen sitaattia fanien maalista täsmennetty klo 12.18.

Lue myös:

    Uusimmat