Espanja avautuu rokotetuille matkailijoille – helpotuksia myös rokottamattomille

Laivayhtiöille exit-strategia oli karu pettymys – näihin uusiin kohteisiin ensi kesänä pääsee risteilylle 4:52
Katso myös video: Näin laivayhtiöt kertoivat risteilyjen reittitarjonnasta ja matkailun tilanteesta MTV Uutiset Livessä.

Espanja avautuu kaikille koronaa vastaan rokotetuille matkailijoille maanantaista lähtien. Maassa toivotaan, että matkailun avaaminen piristäisi koronakriisissä pahasti kärsinyttä turismialaa. Matkustajamäärät laskivat viime vuoden aikana 77 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen, mikä syöksi Espanjan talouden 10,8 prosentin pudotukseen.

– Espanja on turvallinen matkailukohde, vakuutti terveysministeri Carolina Darias avajaisten edellä.

Dariasin mukaan Espanja on valtaamassa takaisin maailmanlaajuisen johtoasemansa turistikohteena. Espanja on asettanut tavoitteeksi, että maahan saapuisi tämän vuoden aikana 45 miljoonaa matkailijaa. Huhtikuun loppuun mennessä tulijoita oli kuitenkin kertynyt vasta 1,8 miljoonaa.

Eurooppalaiset matkustajat pääsevät Espanjaan myös pikatestin avulla, jos rokotusta ei ole saatu. Tätä ennen Espanja on vaatinut alle 72 tuntia vanhaa pcr-testiä.

Espanjan avajaisille tuli kuitenkin takapakkia, kun Britannia päätti, ettei Espanjaa toistaiseksi poisteta riskimaiden listalta. Brittituristit joutuvat siten jäämään kotiin palatessaan karanteeniin ja käymään koronatestissä. 

Britanniasta saapuvat turistit ovat perinteisesti olleet suurin matkailijaryhmä Espanjassa. Vuonna 2019 heitä oli yli viidennes kaikkiaan 83,5 miljoonasta Espanjaan saapuvasta matkailijasta.

Darias luonnehti Britannian päätöstä pettymykseksi. Espanjassa oli toivottu, että Britannia siirtäisi vihreälle listalleen matalan ilmaantuvuuden alueet, kuten esimerkiksi Kanariansaaret.

Espanjan matkatoimistojen liiton johtaja Jose Luis Prieto toivoi kuitenkin, että alkavana kesänä nähdään matkailualan voimakas elpyminen. Prieton mukaan matkanjärjestäjät Britanniassa, Ranskassa ja Saksassa ovat viime viikkoina saaneet suuren määrän kyselyitä.

Hotellit ja ravintolat ovat avanneet ovensa uudelleen kaikilla Espanjan turistialueilla ja lentoyhtiöt ovat käynnistäneet uudelleen reittejä, jotka pandemian pahimpana aikana pantiin jäihin. Malagan kentälle odotettiin pelkästään maanantaina 20 lentoa eri puolilta Eurooppaa. Matkanjärjestäjä TUI on kuitenkin epävarman tilanteen takia perunut kaikki lentonsa Espanjaan 13. kesäkuuta asti.

Britannia aikoo tarkastella matkustustilannetta uudelleen vasta kolmen viikon kuluttua.

Lue myös:

    Uusimmat