Esapekka Lappi yllätti tallipomonsakin: "Voimme odottaa heiltä vielä enemmän"

Esapekka Lappi oli yksi Ruotsin MM-rallin positiivisimmista yllättäjistä viime viikonloppuna.

Lappi ajoi vasta toista kertaa Citroenin WRC-autolla, mutta hän ylsi kilpailussa komeasti kakkoseksi. Kyseessä on Lapin MM-uran toiseksi paras sijoitus.

Perjantaina pieksämäkeläinen oli lähellä keskeytystä pyöriessään kyljellään penkan puolella, mutta sen jälkeen hän oli hyvässä vauhdissa. Lappi nousi ajamalla toiseksi ja piti sijoituksen kisan päätöspätkällä, jolla Hyundain Thierry Neuville yritti vielä päästä suomalaisen edelle.

Citroenin tallipomo Pierre Budar ei voinut kuin kehua Lapin ja kartanlukija Janne Fermin suoritusta.

– Yllättävän hyvä esitys! Tiesimme, että he pystyvät tällaisiin suorituksiin, mutta he tekivät meihin vaikutuksen rennolla ja kontrolloidulla lähestymistavallaan. He nostivat asteittain rytmiään ensimmäisen päivän spinninsä jälkeen ja puskivat kovempaa ilman virheitä, Budar suitsutti.

– Tämä oli heille vasta toinen ralli tällä autolla ja he näyttivät todella vahvaa vauhtia. Heillä oli kovat paineet taistellessaan kakkossijasta, mutta siitä huolimatta he esiintyivät vahvasti nopeilla erikoiskokeilla.

Budar uskoo, että Lappi yltää vastaaviin suorituksiin myös jatkossa.

– Kausi on vasta alussa. Voimme odottaa heiltä vielä enemmän, Budar luotti.

Citroen-pomon mukaan suomalaispari on asettunut hyvin uuteen talliinsa.

– He ovat erittäin rentoja ja mukavia tyyppejä, joiden kanssa on nautinnollista tehdä töitä.

Lue myös:

    Uusimmat