Kaukana ovat ajat, jolloin erotiikkamessut miellettiin vain miesten jutuksi, sillä nykyään lähes puolet messuilla kävijöistä on naisia. Pariskunnat puolestaan haluavat olla aallon harjalla ja hakevat messuilta piristystä parisuhteeseen.
Nelikymppinen pariskunta Ulla ja Vilho hakeutuivat messuille silkasta mielenkiinnosta. Erotiikka kuuluu olennaisena osana heidän parisuhteeseensa.
- Meillä on seksi aika iso osa tässä asiassa, Vilho toteaa.
- Onhan se ja pitäähän se ollakin. Kyllä se parisuhteeseen kuuluu, Ulla jatkaa.
Pariskunta on messuilla toista kertaa yhdessä. Kumpaakin kiehtovat eniten messuohjelman värikkäät show’t.
- Minua eivät nuo tangoilla vääntelevät naiset kiinnosta, vaan show´t yleensä, Vilho kertoo ja tarkentaa pariskunnan tulleen paikan päälle seuraamaan erityisesti ulkomaalaisten tähtien esiintymisiä.
He harmittelevat, että yllättävän moni mieltää erotiikkamessut kuitenkin vielä tabuksi eivätkä sen takia uskaltaudu mukaan.
- Ihmiset jotenkin mieltävät, että erotiikkamessuille mennään salamyhkäisesti, ihan kuin luikahdettaisiin ovesta sisään jonnekin pimeään koppiin. Tuntuu, että aika monella on sellainen käsitys, Ulla pohtii ja jatkaa naurun siivittämänä:
- Messut kuin messut, on ne sitten puutarhamessut tai seksimessut.
Pariskunnan tuttavapiiriinkään ei kuulu ketään, jotka uskaltautuisivat erotiikkamessuille. Vilhon ystävät ovat hieman arastellenkin tiedustelleet, että mitä siellä oikein tapahtuu.
Mies on yrittänyt rohkaista kavereitaan sanomalla, että ottakaa vaimot mukaan.




