MTV:n F1-toimittaja ja Formulasirkus-ohjelman juontaja Mervi Kallio haastatteli Minttu Räikköstä Belgian formulavarikolla.
Formula 1 -kuljettaja Kimi Räikkösen vaimo Minttu Räikkönen viettää suurimman osan viikonlopuistaan miehensä tukena F1-osakilpailuissa.
MTV:n F1-toimittajan Mervi Kallion erikoishaastattelussa Minttu kertoo, että hänelle elämä kisamatkoilla ei ole pelkkää varikolla edustamista, vaan myös tavallista arkea 1,5-vuotiaan Robin-pojan kanssa.

– Torstaina ja perjantaina teen ihan samoja juttuja kuin kotonakin. Käyn aamulla treenaamassa, ja sitten olen Robinin kanssa. Lauantai ja sunnuntai menevät sitten varikolla, Minttu kertoo.
– Se on sekä minulle että Kimille tärkeää, että olemme Robinin kanssa hänen mukanaan. Muuten meille jäisi aika vähän yhteistä aikaa, Minttu miettii.
Omat kaverit mukana varikolla
Varikolla ollessaan Minttu viettää aikaa lähinnä Ferrari-tallin väen ja omien vieraidensa kanssa. Esimerkiksi viime viikonlopun Belgian osakilpailua oli mukana seuraamassa Mintun isä. Muiden F1-puolisoiden kanssa hän on moikkaustuttuja.
– Minulla on usein omia ystäviä tai sukulaisia mukana. Kuten varmaan arvaatte, Kimi ei hirveästi jaksa rupatella ennen kisaa tai aika-ajoa. Käyn sanomassa hänelle heipat ja tsempit ja annan pusut, ja sitten vaihdan kuulumisia tallin ihmisten kanssa. Siinä se oikeastaan menee, Minttu kuvailee.

