Hyvinvointivaltio on rakennettu kestämään vaikeita aikoja. Mutta se edellyttää tunnetta siitä, että olemme kaikki samassa veneessä. Kun puhutaan valtiontalouden sopeuttamisesta, täytyy miettiä, mikä on vastuullista ja samaan aikaan järkevää. Ennusteet tämän ja ensi vuoden talouskasvusta ovat vaisuja. Emme voi tehdä liian kovia toimia vaarantamatta hyvinvointivaltiota ja sen taustalla olevaa ajatusta kaikkien yhteisestä edusta.
Maailman talousfoorumin kokouksessa Davosissa yhdeksi pääteemaksi on nostettu eriarvoistuminen. Ja aivan oikein. Kansalaisjärjestö Oxfam julkaisi hiljattain tiedon, että maailman 85 rikkaimman omaisuus on yhtä suuri kuin maailman köyhimmän puolikkaan. Siis metrovaunullinen ihmisiä omistaa saman verran kuin 3,5 miljardia ihmistä. Luvut pysäyttävät.
Vaikka mittaluokka on täysin eri, myös Suomessa eriarvoisuus on viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana ollut kasvussa. Vaikka eroja on pystytty joillain osin myös kaventamaan, näkyy eriarvoisuus kasvavana erona terveydessä, koulutuksessa ja tuloissa.
Terveyserot näkyvät ihmisten elinajanodotteessa. 35-vuotiaiden miesten kohdalla köyhimpien ja rikkaimpien välinen ero elinajanodotteessa on jo 12,5 vuotta.
Erot ovat lisääntyneet myös koulussa. Suomalainen peruskoulu on menestynyt erilaisissa tutkimuksissa, koska oppilaiden tulokset ovat olleet taustasta riippumatta hyvin tasaisia. Huonotkin oppilaat ovat olleet aika hyviä. Nyt tilanne on muuttumassa ja ero oppilaiden tuloksissa kasvaa. Tilanne ei hyödytä edes parhaimpia oppilaita, koska heidänkin oppimistuloksensa ovat laskeneet.
Tuloerot ovat Suomessa pysyneet viime vuosina kohtuullisina. Tähän ovat vaikuttaneet muun muassa päätökset perusturvan parantamisesta ja perusvähennyksen kasvattamisesta. Silti myös Suomessa näyttäisi johdon ja palkansaajien palkkaero revenneen liian suureksi.