Epäilty tietosuojarikos Satakunnassa – konsulttien epäillään nähneen potilaiden yksityisyyden suojaa loukkaavia tietoja
Lounais-Suomen poliisi kertoi tiistaina tutkivansa Satakunnan hyvinvointialueeseen liittyvää tietosuojarikosepäilyä.
Poliisin mukaan hyvinvointialueen käyttämien konsulttien epäillään saaneen nähtäväksi tai muutoin hankkineen henkilötietoja tai muita tietoja, jotka saattavat loukata potilaiden yksityisyyden suojaa.
Satakunnan hyvinvointialue tiedotti maaliskuussa, että se selvittää tietosuojaloukkausta aikuisten toimialueen terveyspalveluiden Savoa Partners -yhtiön konsulttitoimintaan liittyen.
Hyvinvointialue keskeytti helmikuussa yhteistyön konsulttiyrityksen kanssa ja teki maaliskuussa tutkintapyynnön poliisille.
Hyvinvointialueen mukaan selvitysten perusteella potilastietoja on konsultoinnissa katsottu ilman, että konsulteilla oli hoitosuhdetta potilaaseen.
Hyvinvointialue kertoi, että potilastietoja nähneet konsultit ovat terveydenhuollon ammattihenkilöitä, jotka ovat puolestaan konsultoineet hyvinvointialueen terveydenhuollon ammattihenkilöitä.
– Tietoja ei ole katsottu vahingoittamistarkoituksessa, vaan toiminnan kehittämisen näkökulmasta. Kaikista tilanteista ei ole jäänyt merkintää tietojärjestelmiin tai lokitietoihin, hyvinvointialueen toukokuisessa tiedotteessa kerrottiin.
Asiasta on hyvinvointialueen mukaan tehty ilmoitus myös tietosuojavaltuutetulle.
Savoa Partnersin toimitusjohtaja Risto Mäkinen kertoi huhtikuun lopulla STT:lle, että yhtiö on haastatellut kaikki työntekijänsä asiaan liittyen.
– Työntekijät eivät tunnista yhtäkään tapausta, jossa kyse olisi tietosuojarikkomuksesta, jota Satakunta esittää, Mäkinen sanoi.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää