Entinen pääministeri patistaa Suomea: Lisää kilpailua, vähemmän sääntöjä

Ex-pääministeri patistaa Suomea: Lisää kilpailua, vähemmän sääntöjä 11:12

Suomen entinen pääministeri Mari Kiviniemi (kesk.) neuvoo Suomen hallitusta laittamaan liikkeelle uudistukset, joilla lisättäisiin kilpailua ja vähennettäisiin sääntelyä. 

Näin talouslamasta voitaisiin nousta: Euroopan ja Suomen sisämarkkinoille lisää vauhtia ja kotimaasta turha sääntely pois. Tällaisia neuvoja tarjoilee entinen pääministeri Mari Kiviniemi (kesk.).

Nykyään Kiviniemi toimii talousjärjestö OECD:n apulaispääsihteerinä. Suomen nykyhallituksen kiistellyille uudisaikeille Kiviniemi antaa tukensa.

– Olemme (OECD:ssa) katsoneet hallituksen suunnitelmia. Keskeinen neuvo on, että ne pitää laittaa täytäntöön eli lakiesityksiksi ja liikkeelle.

Työttömistä pitää huolehtia

Kiviniemen mielestä Suomi on viime vuosina selvästi menettänyt kilpailukykyä. Kiviniemen mukaan työn hinta on kilpailukyvystä vain yksi osa. 

– Kyse on työ- ja hyödykemarkkinoiden toiminnasta. Tarvitaan enemmän kilpailua ja vähemmän sääntelyä.

Kiviniemi muistutti, että Suomessa pitäisi myös tukea työttömiä nykyistä paremmin.

– Työttömien koulutus ja tukitoimet pitäisi aloittaa aiemmin kuin Suomessa nykyään tehdään. Pitää panostaa siihen, että työttömäksi jäävien taitoja kehitetään, jotta heille löytyisi uusi työpaikka.

Suomi ei ole ainoa vauras maa, joka kamppailee talousvaikeuksien kanssa. OECD maissa on tällä hetkellä noin 10 miljoonaa työtöntä enemmän kuin talouskriisin alussa, Kiviniemi sanoi.

Mari Kiviniemi toimi Suomen pääministerinä 22.6.2010 - 22.6.2011.

Lue myös:

    Uusimmat