Usvainen näky on ainoa, mitä Anne-Liisa Palmu-Joronen muistaa kiihkeimmistä Nokia-vuosistaan. Silloin työtä tehtiin välillä vuorokauden ympäri, eivätkä 14-tuntiset työpäivät tuntuneet missään. Vuonna 2004 Palmu-Joronen jättäytyi lakiasiainjohtajan pestistä sapattivapaalle, eikä palannut enää Nokialle. Hän kiittää Luojaa siitä, että teki ratkaisun tarpeeksi ajoissa. Suhde tyttäreen ei ollut vielä menetetty.
Anne-Liisa Palmu-Joronen aloitti vuonna 1988 työt Nokia-Mobiralla, joka oli silloin pieni osa Nokiaa. Nokia oli jo tuolloin suuri monialayritys, vaikka matkapuhelintoiminta ei ollut vielä lyönyt läpi. Muutaman vuoden ajan Palmu-Joronen teki suhteellisen normaaleja työpäiviä, mutta 90-luvulla kaikki muuttui. GSM-verkot ja -teknologia tulivat kaupallisesti tarjolle. Liiketoiminta räjähti, samoin työtuntien määrä.
– Se liittyi vahvasti telepuolen bisneksen vapautumiseen. Kun ala yksityistyi, tuli täysin uusi liiketoimintamalli. Alkoi markkinoiden valtaaminen. Koko ajan tuli uusia maita ja uusissa maissa uusia operaattoreita.
Nokian matkapuhelinalan kohdemarkkina oli koko maailma. Niin paljon kuin kännyköitä tehtiin, niitä saatiin kaupaksi. Alkoi käsittämätön kasvu, ja organisaation koko muuttui valtavasti matkapuhelintuotannon myötä.
– Kertoimet muuttuivat suuresti, ja maailma pieneni meidän silmissämme. Ei ollut enää olemassa aikavyöhykkeitä. Kun aamulla mentiin töihin, Aasiasta oli tullut jo paljon yhteydenottoja. Sen jälkeen oli Euroopan vuoro, ja kun eurooppalaiset alkoivat viettää iltaa, siirryttiin Yhdysvaltoihin.
Palmu-Joronen ei osaa pukea sanoiksi sitä työtahtia, joka Nokialla vallitsi. Kiireisimmät ja kiivaimmat vuodet muistuvat jälkeenpäin mieleen vain sumuisena ja usvaisena näkynä.
