Entinen huippuvahti Tommy Salo sai vankeustuomion

Entinen jääkiekkomaalivahti Tommy Salo sai käräjäoikeudessa kahden kuukauden vankeustuomion törkeästä rattijuopumuksesta. Salo valitti asiasta hovioikeuteen, joka tiedotti torstaina, että aiempi tuomio pysyy voimassa.

Poliisi löysi tajuttoman Tommy Salon autostaan viime vuoden elokuussa. Salo oli ajanut E18-tiellä keskikaiteeseen. Hän kertoi kuulusteluissa, että hän oli ajanut pois ystäviensä luota ja pysähtynyt useamman kerran matkalla ottamaan viinapaukkuja. Salo oli silminnäkijöiden mukaan ajanut hitaasti ja heilahdellen.

Verikoe osoitti, että Salolla oli veressään 3,06 promillea alkoholia veressä. Salo tunnusti teon poliisille ja kirjoitti sen jälkeen Facebookiin päivityksen tapahtuneesta.

– Teolleni ei ole mitään tekosyitä. Pitäkää huoli toisistanne, Salo kirjoitti.

Syyttäjä vaati tuolloin kahden kuukauden vankeustuomiota. Käräjäoikeus antoi tuomionsa tammikuussa 2021 ja se piti syyttäjän linjan. Päätöksestä valitettiin hovioikeuteen, jossa asiaan ei kuitenkaan tullut muutosta.

Salo pelasi komean jääkiekkouran. Hän voitti vuonna 1994 olympiakultaa Ruotsille ja Salolla on myös tilillään MM-kulta sekä kaksi MM-hopeaa. Salo pelasi NHL:ssä kymmenen kauden ajan.

Lue myös:

    Uusimmat